keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Sairaskertomus ja kirjavinkkejä









Viime päivät ovat menneet kirjojen ja television parissa tiiviisti hyvistä golfilmoista huolimatta.  Sunnuntaina kävin ulkona kuvaamassa tyttären perheen puolesta myyntiin menevää lastenvaunua, joka lienee jonkinlainen lastenvaunujen Rolls Royce.  Sain kuvat otettua ja kannoin vaunua, yhdellä kädellä takaisin toiseen kerrokseen, kun rämähdin polvilleni kerrostasanteelle.  Ensimmäinen reaktio oli tietenkin että tähän päättyi lupaava urheilu-ura.  Sekä vaunut että isäntä saatiin sisälle.  Polvi äityi todella kipeäksi.  Sunnuntai-iltana sitä olisi ollut turha tarjota mihinkään kuvaukseen.  Tunnustelemalla toki sai selville että mitään ei ollut rikki, eikä levossa tuntunut kipua.  Vakuutusyhtiöön tein tapaturmailmoituksen sähköisesti. Maanantaiaamuna en olisi saanut housuja jalkaan, kengistä puhumattakaan, mutta polvi alkoi selvästi toimia, nyt ollaan jo keskiviikossa ja ensimmäinen kävelylenkki on tehty varovasti.  Terapiaa ja hoito-ohjeita olen saanut tohtoritason golfkaverilta.  Eiköhän tämä tästä vielä.

Ostakaa hienot lastenvaunut, niissä on kahva josta niitä voi kantaa.  Jostain palstalta ne löytyvät.
Hinta on ostajan ja myyjän välinen asia, mutta minulla on ollut nuoruudessa useita autoja jotka ovat halvempia kuin tuo vaunu uutena.

Vaikka huonepalvelu toimiikin aika heikosti, on tässä jotain positiivistakin.  Sorjosta tuli heti katsottua kolme osaa pötköön, hieman tulee mieleen hieno Silta-sarja, paljon on käytetty samoja kuvakulmia ja värejä.  Jääkiekkoa ja jalkapalloa on saanut katsoa rajattomasti. Netflixillä pyörii uusi sarja jossa Amerikan presidenttiä esittää Kiefer Sutherland, siis Jack Bauer.

Lukemista odotteli kaksi uutta kirjaa, Bruce Springsteenin Born To Run ja Topi Sorsakoskesta kertova teos Viimeiseen korttiin. Molemmat erittäin suositeltavia teoksia.

Springsteenin kirjasta selviää mm. miten hän tartutti isäänsä satiaiset.  On sekin tapa hoitaa isä-poika suhdetta.  Taas kerran kerrotaan, kuinka vaikea hyvänkin artistin on ollut päästä pinnalle ja sitten kun pääsee, joku kieroilija vie rahat.

Soittokunta Agents on ollut oma suosikkini jo Baddingin taustoilta, aivan tähän päivään saakka. Maailma on joskus pieni, kävelin Pulliaisen Esan ja hänen tyttärensä takana muutama ilta sitten iltalenkillä, he kinastelivat juuri siten kuin isä ja teini-ikäinen tytär kinastelee. Edellisen kerran törmäsimme Myyrmäen viinakaupassa, alan miehia kun olemme.

Ensimmäisen kerran näin Topin ja Agentsit EMI levy-yhtiön juhlissa, Poliisien majalla Lautta-
saaressa.  Näissä juhlissä rockpoliisit ja muut hienoperseet keskittyvät yleensä itseensä, mutta kun Topi aloitti laulaa, kaikki kynnelle kykenevät riensivät tanssimaan.  Hyvin outoa.  Sen tajusi kyllä heti, että tässä on jotain merkittävää syntymässä.

Seuraavalla kerralla olisi ollut mahdollisuus tavata, levyjä oli jo ostettu ja myyty kymmeniä tuhansia, levy-yhtiö järjesti alan miehille juotavaa Brankkarilla Albertinkadulla, vein Topille tuliaisiksi 60-luvun musiikkia CD-levyillä.  Raatikaisen Matti toimitti ne perille, mutta sanoi että taiteilija on nyt vähän huonolla tuulella, en mennyt peremmälle kabinettiin.

Topin ja Agentsien parhaita paloja löytyy runsaasti You Tubesta.  Kun kirjan on lukenut on pakko käydä läpi sekä levyt että videot, niiden synnystä ja alan ihmisistä on hyviä tarinoita kirjassa.

Suomessa tehdään paljon pienemmistäkin ihmisistä elokuvia, Topi kyllä ansaitsisi omansa.

Vaikka paljon muistankin asioita erilaisista levyistä, Topin yhteistyö Viikate-yhtyeen kanssa ei muistunut mieleen, sitä on ollut yhden singlelevyn verran-löytyy  https://youtu.be/DQNMjacgeu8