tiistai 31. maaliskuuta 2015

Keskon entinen pääjohtaja palauttaa jättibonukset!


Juuri saadun tiedon mukaan Keskon entinen pääjohtaja palauttaa saamansa jättibonukset ja ylimääräisen eläkkeen.  Olen itkenyt itseni iltaisin uneen lukiessani erään irtisanotun anttilalaisen blogia, toteaa ex-pääjohtaja.  Tajusin että se oli minun syytäni, minä nimitin ne vajakit toimitusjohtajat ja ostojohtajat Anttilaan.  Se oli miun syytä!

Rahat palautetaan irtisanottujen anttilalaisten yhdistykselle, yhteensä 5,6 miljoonaa.  Ryhmän puhemies, joka haluaa pysyä vielä nimettömänä, kertoo että yöllä pidetyn pikaisen puhelinkokouksen tuloksena he ovat tarjonneet Anttilan saksalaiselle omistajalle kaksi miljoonaa euroa, ja tarjous on hyväksytty.  Anttila palaa Suomeen ja suomalaiseen omistukseen.

Saksalainen tiedottaja Manfred Winckelhöckel kertoo -  Suomi on paska maa.  Laitoimme kymmenen miestä punaiset kravatit kaulassa hoitamaan kauppaa, mutta ei niistä ole kuulunut pitkään aikaan mitään.   Tämä on ehdottomasti hieno diili, sijoitimme miljoonan, saimme kahdessa viikossa 100 % voiton.  Aioimme polttaa Rovaniemen Anttilan vanhasta muistista, mutta mitään muuta suunnitelmaa ei ehditty tehdä.

Kysyimme irtisanottujen yhdistykseltä, mitä lopuille 3,6 miljoonalle tapahtuu.  Poikain kanssa on mietitty, että jos puolet laitetaan viinaan ja naisiin ja toinen puoli tuhlataan, toteaa irtisanottujen edustaja.   Perustava yhtiökokous pidetään tänään Brankkarilla klo 18.00.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Monenlaista mestaria



Luin illalla Janne Ahosen kirjan Kuningaskotka, tänne Vantaalle kirjat eivät löydä ihan tuoreena, mutta parempi myöhään kuin vielä myöhempään.  Aika erikoisen kuvan tuosta kirjasta saa Suomen mäkihyppääjistä, heidän valmentajistaan ja mäkihypyn organisaatiosta.  Ihan hyvä oikeastaan lukea kirja nyt,kun Suomi on painunut lajissa täysin mutasarjaan, eikä tunnelin päässä näy mitään.  Suosittelen sen lukemista.

Vaikea uskoa, että Janne Ahonen koskaan palaa aivan terävimpään kärkeen mäkihypyssä, mutta Suomen mestaruuksia voi tulla vielä monta.  Yllättävän isossa roolissa mäkihyppääjien elämässä on viinanjuonti, tupakointi, kiusanteko ja kiukuttelu.  Oli se itsellekin aika shokki pikkupoikana, kun kävin mäkihyppykilpailuissa Selkiönkalliolla K-20 mäessä, äijät veti viinaa pullon suusta ja sitten mäkeen.  Oli siinä raittiuskilpakirjoitusten priimukselle ihmettä.

Lahdessa toimi kauan valokuvausalan yritys Eiri, Riihelän suvun aikanaan perustama.  Eirillä oli kuvavalmistamo, jonka kanssa itsekin tein yhteistyötä vuosia.   Lahtelaisena yrityksenä Eirin sponsorirahat luonnollisesti menivät pitkälti mäkihyppyyn.  Takana vasemmalla viimeisimpiä johdossa olleita Riihelöitä, Hannu, mainio seuramies.  Hannun intohimo oli lentäminen, kävin hänen kyydissäan Lapissa vesitasolla ja Vesivehmaalla Piper Cupilla.  Eiri valmisti aikanaan myös purjelentokoneita, joita Hannu yritti markkinoida Eurooppaan.

Yllä oleva kuva on otettu joissakin Lahden kisoissa, tarkka vuosi puuttuu.  Eirin edustustiloissa hiihtostadionilla oli koristeena kultamitalisteja ja maailmanmestareita, pistäytyipä Janne Ahonenkin kesken kilpailuun valmistautumisen paikalla.  Toisessa rivissä Mietaan vasemmalla puolella on Veikko Kankkonen ja oikealla Juhani Kärkinen, oman lapsuuden sankareita.  Eiri kutsui myös kesäisin kauppiaita golfkisaan Lahteen, meillä oli ilo pelata Kankkosen ja Kärkisen kanssa, he ovat olleet seniori- ja veteraanigolfissa Suomen mestareita.

Eirin tarina on päättynyt, valokuvaus hiipui digikuvauksen takia, perinteellisten tuotteiden myynti ja varsinkin tuotto romahtivat.   Yhtiö hakeutui konkurssiin vuonna 2005, myöhemmin toiminta jatkui Zeeland konsernissa ja lopulta toiminnat liitettiin Ifolor-konserniin   Yhtiössä oli myös pitkään valtataistelua suvun kesken.  Yhtiöstä on kirjoitettu myös historiikki, suosittelen.  Se on osa suomalaista vähittäiskaupan ja sodanjälkeisen teollisuuden historiaa.

Tiskijukkana ja hovinarrina



Kalle Anttilassa oli toimelias PR-päällikkö Helvi Hessle nimeltään.  Anttilan kuvastot ja sesonginvaihdot ovat aina olleet kiitettävästi mediassa Helvin ja Titta Gröndahlin ansiosta akkainlehdissä.  Taitaa sekin taito olla hiipunut.  Uudella omistajalla on uskottavuusongelma, mikäli ei huomaa laittaa julkisuuskuvaa kuntoon. Vanha Anttilan maine on pilattu, kiitos Keskon johtamisen ja omaan napaansa tuijottaneet toimitusjohtajat.

Helvi järjesti ulkoisen PRn lisäksi myös sisäisia juhlia ja niinpä pitkätukkainen ostoharjoittelija oli kohta Helvin hovissa kuin kala vedessä.  Helvin hovia sanottaisiin nykyisin tiimiksi, oli tietty ryhmä henkilöitä eri puolelta organisaatiota, jotka oman toimen ohella ja ilman eri korvausta olivat mukana juhlien ja muotinäytösten järjestelyissä. Toki kulukorvaukset sai laskuttaa, mutta omat hommat oli silti hoidettava.  Yritäppäs kysyä tänä päivänä ihmisiä vapaa-aikana edustamaan firmaa, niillä on kaikenlaista pilatesta, joogaa ja muuta hommaa. Poikkeuksena sihteeriraukat jotka eivat voi sanoa ei. Toptenin menestyksen yksi salaisuus oli ryhmä ihmisiä jotka olivat siihen valmiita.  Ei enää uudessa kulttuurissa ole ollut pitkään aikaan.  Jos aikoo joskus kilpailussa pärjätä, täytyy kääriä hihat ja ryhtyä töihin.

Helvin tilaisuuksissa oli aina purku eli debriefing, se tapahtui Brankkarilla joka nykyisin on hienosti Pompier, purku saattoi mennä joskus pitkälle seuravaan päivään.  Ja sitä sitten korjattiin vielä Polilla.

Minun osuuteni oli soittaa näytöksissä taustamusiikkia ja pian homma laajeni myös erilaisiin kutsuvierastilaisuuksiin.  Soittolaitteet olivat aika alkeelliset, toki olin myös elektroniikan hankinnassa mukana, oli kasettidekki, vahvistin ja pari linnunpönttöä, niillä oli pärjättävä.

Tuko osti Anttilan ja Tukossa oli PR-miehenä Ilkka Lähteenmäki, Kivikasvoista tuttu Ilkka Hemming.  Ilkka oli pelimies järjestämään juhlia, tiskijukkakeikat lisääntyivät ja taso nousi.
Tekniikkaan oli pakko panostaa, tilasin Englannista ihan omalla luvalla kaksi DJ-pöytää, toinen ilman vahvistinta ja toinen raskaampi kaikilla herkuilla.  Näitä sitten soiteltiin eri tilaisuuksissa.
Ilkalla oli isompi budjetti, vieraana oli joskus myös oikeita tähtiä ja isoja orkestereja.

Tukon mukana tuli Hämeenkylän kartano, joka oli Tukon koulutuskeskus, mutta myös edustustila.  Siellä Ilkka järjesti iltajuhlat paremmalle väelle.  Arvokkain ilta jossa olin soittamassa oli kun KOPn ja Tukon johto illasti, sain tosin soittaa vain ensimmäisen levyn, se oli Jääkärimarssi.  Tuskin sinä iltana olisi tiputanssia tarvittukaan. Ilkka hoiti lopun, kävin vain roudaamassa laitteet pois.

Eräänä syksysesonkina Helvin tiimi järjesti muotikiertueen myös tavarataloissa, siellä oli shown vetonumerona Armi Aavikko ja Jari Samulin, he tanssivat shown aluksi yhden Grease-henkisen tanssin, minä olin tiskijukkana, soitin kasetilta kappaleen I will Survive.  Aika helppo homma, ei ehkä ihan kustannustehokas, kaukaisimmat keikat olivat Porissa ja Seinäjoella.  Tulin Seinäjoelta pois Armin kanssa kahdestaan, silloin ei ollut vielä Seiska-lehteä eikä kännykkäkameroita niin ei syntynyt skandaalia.  Istuimme lähes koko matkan ravintolavaunussa, ilmeisesti olin uskottava gorilla, kukaan ei tullut häiritsemään.

Yllä oleva kuva on samalta kiertueelta, se oli Hämeenkylän kartanossa järjestetty show tavarantoimittajille, taisi olla härkäjuhla nimeltään, perinteellinen tavaratoimittajien juottotilaisuus.  Oli hieno, lämmin ilta ja show pidettiin ulkoilmassa.   Armi oli tosi luonnollinen ja herttainen esiintyjä.  Keikan jälken hänen piti lähteä sen yhden örvelön kanssa vielä ravintolakeikalle, he olivat sopineet että Iso D hakee Armin Hämeenkylästä.  Show oli kartanossa ja Iso D odotteli mersussaan varastokeskuksessa kilometrin päässä.  Jälleen pääsin esittämään sankaria, minulla oli sattumalta
lainassa veljeni auto, jossa oli vielä silloinkin harvinainen ARP, autoradiopuhelin ja sillä saatiin sitten yhteys ja kuljetin Armin varaston pihaan.  Iso D kiukutteli kuin pieni lapsi Armille.

Eräs henkilö jäi ikuisesti mieleen tiskijukkakeikoilta, hän oli vieraana lähes kaikissa Anttilan ja Tukon juhlissa, Kyllikki Stenros, sittemmin Virolainen.  Hän tuli joka juhlassa poislähtiessä kiittämään kädestä pitäen hyvästä musiikista.  Kertoo kyllä enemmän ihmisen hienosta luonteesta kuin soitetusta musiikista. Kyllikki oli todellinen Anttila-fani, hänen siskonsa oli myös Anttilassa töissä.  Aikanaan kun Johannes Virolainen teki äänilevyn, saimme Kyllikin apua käyttäen Johanneksen nimmarikeikalle Lohjan Anttilaan.

Tuko rakensi hienon pääkonttorin Sörnäisiin, siellä oli myös monet juhlat.  Ensimmäinen esiintyjä oli Kirka, mutta olin itse silloin matkoilla Midemissä, se oli tulosjuhla, Anttila oli tehnyt huipputuloksen.  Seuraavissa juhlissa oli mukana juuri Syksyn Sävelen voittanut Pelimannet ja Jope Ruonansuu.  Jope lähti mukaan vielä jatkoillekin, meillä oli henkivartijana kuuluisa Mike Sierra.

DJ-hommat onneksi vähenivät, mutta aina tarpeen tullen vanha hovinarri pääsi näyttämään.  Kesko tuli isännän ottein Anttilaan ja ensimmäisenä lopetti konttorilta pikkujoulut. Virhe.   Keräsimme porukalta pienen kolehdin, kymmenen euron verran, vuokrasimme naapuritalosta juhlatilan ja hieman suhteita käyttämällä otimme esiintymään mm. Jari Sillanpään, Mikko Kuustosen, Jukka Puotilan, Merja Larivaaran ja monta muuta.  Tilaisuus alkoi klo 16.00 ja ensimmäinen tanssi jo pöydällä 16.05.  Kutsuimme tietysti silloiset johtajat mukaan, kympillä,  Kahdesti ehdimme järjestää omat pikkujoulut kun yhtiön johto tuli nöyrästi pyytämään, että voisitteko tulla tekemään saman omassa juhlatilassa kadun toisella puolella.  Saimme vuosien mittaan vieraaksi monta sen hetken supertähteä, mm. Kirka, Reijo Taipale, TurosHeavyGee, Lauri Tähkä ja Elonkorjuu ja Nylonbeat, joka ei kyennyt esiintymään mutta tuli paikalle, oli ääni mennyt.

Firman juhlien ikävä puoli oli se että kun juhlat olivat ohi, porukka jatkoi kaupungille juhlimaan ja
meikäläinen roudasi laitteita ja oli lopulta yksin pihalla ihmettelemässä, minne kaikki menivät.  Kivat teille.

 Homma jatkui aina siihen kunnes Citymarket tuli ja  pilasi koko firman ja hengen.  Siksi on hyvä kirjata muistikuvat näin, todistettavasti ennen oli aina kaikki paremmin.


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Naurava kulkuri


Kaitsulla käy aika pitkäksi konttorilla eikä Big Brother talostakaan tule juuri lähetystä niin laitetaan jotain tarinaa hänelle ja muille faneille.

Midem musiikkimessuilla on käynyt suomalaisia varmaan jo aikojen alusta, kuusikymmentäluvulla. Silloinhan siellä kuului konserttiohjelmaan eri maiden parhaiten menestyneet artistit, Suomesta siellä ovat käyneet ainakin Katri Helena, Danny ja Irwin.  Musiikki-Fazerilla oli vahva edustus alkuvuosina, olihan heillä melkein monopoli Suomessa.

Suomi oli viimeinen peräkylä jossa herättiin siihen että musiikilla voitaisiin edistää vientiäkin.  Ensimmäisenä Midem vuotenani tapasin yhden vienninedistäjän Härkösen Pekan, han tarjosi markkinoille haitarimusiikkia.  Mukava mies.

Olin kerran samassa hotellissa, vai pitäisikö sanoa toisin päin että he olivat, Bogart Co yhtyeen kanssa.   Pojat olivat lähteneet ulkomaiden markkinoille ihan vakavissaan, mutta kun kaikki pohjatyö, verkostot ja suhteet puuttuivat, tulostakaan ei syntynyt, eivät he päässeet mihinkään esiintymään, organisaatiolle olisi pitänyt maksaa siitä etukäteen.  Monena aamuna lähdimme yhtä aikaa töihin, palatsi aukesi kymmeneltä, pojat olivat niissä sukkahousuissaan tai mitä ne oli.  Turpiin oli tulla ranskalaisilta huligaaneilta, kun kävelimme Rue De Antibesia. Mutta tosissaan yrittivät, heillä oli ihan laadukas videokin, joka löytyy You Tubesta.

Suomalaiset pienet levy-yhtiöt ovat vuosien mittaan oppineet muutakin kuin juomaan kaljaa Suomi-baarissa, ehkä suurin harppaus on tapahtunut sen jälkeen kun Darude, Bomfunk MCs, Leningrad Cowboys  ja lukuisat hevibändit nousivat eri teitä maailman tietoisuuteen. Suomalaisten itsetunto nousi kertaheitolla.  Kunnia niille jotka tekivät sen työn.  Onhan siellä ollut aivan virallistakin valtiovallan vientityötä ja rahaa pelissä.

Itsekin olisin päätynyt vientikauppiaaksi, eräänä vuonna sain juuri ennen Midemiä Audiovoxilta Linda Lampeniuksen CD singlen, se oli se jossa oltiin kyykyssä nahkapuvussa.  Muutamassa tapaamisessa nostin sen sitten lopussa pöydälle ja kerroin ihan vakavissaan että nyt minullakin on jotain myymistä.  Kävi hirveä supina ja sinkku kulki kädestä käteen.  Suurin tilaus jonka olisin saanut, oli 500 kpl, heti lentona Japaniin, eivät kysyneet edes hintaa. Messujen jälkeen vein ilosanomaa Audiovoxille, mutta ilmeisesti sopimussyistä he eivät ottaneet asiaa vakavasti.

Yllä olevassa kuvassa yksi varhaisten aikojen vientiyrityksistä, Jean-Piere Kusela ja Puppe käväisivät messuilla, saivat kyllä paljon huomiota,mutta oikeasti taustavoimat ja verkostot puuttuivat, joten maailmanmenestystä ei tullut.  Mutta pojilla oli varmaan hauskaa.

Klassisen ja jazzin puolella suomalaiset ovat keränneet Midemissä kunniaa ja palkintoja koko sen historian ajan, se on yksi osa tätä festivaalia.  Kauppaneuvos Lindberg Fazerilta oli yksi tunnettu hahmo messuilla aikanaan. Lukekaa hänestä kirjoitettu kirja ja tiedätte enemmän.



torstai 26. maaliskuuta 2015

Otitko lahjuksia ?

Sellainen kysymys tuli eräältä lukijalta, tarjottiinko ostohommissa lahjuksia ja otitko ?  Nythän on nähtävä kolme pointtia, ensimmäinen pointti, toinen pointti ja kolmas pointti.  Hyvä kysymys, onko sulla muita hyviä kysymyksiä?

Asiaa pitää käsitellä joskus ajan kanssa ja peilata kuhunkin aikaan.  Se mikä oli 70-luvulla maan tapa, aiheuttaisi tänä päivänä vakavia seurauksia sekä ottajalle että antajalle.

Pakko tunnustaa, kerran ainakin otin.  Tulin konttorihommiin 1975 ja samana vuonna sain tehtäväksi päästä eroon noin kolmesta tuhannesta LP-levystä.  Kalle Anttila oli sponsoroinut Suomen Olympiajoukkuetta koostamalla LP levyn, johon materiaali oli koottu Yleisradion arkistoista, siellä on mm. Sylvi Saimon huudahdus Helsingin Olympialaisten palkintopallilla.  Hittikamaa.

Levyjä oli ilmeisesti ainakin yritetty myydä ja tuotot ohjattu sitten Olympiajoukkueelle.  Loput levyt olivat jääneet sitten konttorille varaston nurkkaan. Eivät ne olleet enää missään kirjoissa eikä kansissa.

Yritin kaikkeni ja kaikki mahdolliset hintaluokat markan alapuolelta, mutta ei kauppa käynyt.  Sitten sain vastustamattoman tarjouksen Suomen Painonnostoliitolta, jos annan levyt heille, saan vapaalipun kaikkiin Suomessa järjestettäviin painonnostokilpailuihin!  Hieman omatunto kolkutti, mutta kun liitto vielä lupasi hakea levyt, tein diilin.

Vuonna 1976 avasin joka lauantai ja sunnuntai Hesarin, etsin missä olisi painonnostokilpailuja mutta niitä oli aika harvakseen ja jos oli niin sinne oli vapaa pääsy.  Hukkaan meni hyvä lahjus.

Ne levyt jaettiin ilmeisesti palkintoina painonnostokilpailuissa.  Varmaan oli hienoa voittaa sellainen levy.

Yritin löytää levyä discogs. comista jossa kaupataan kaikenlaisia vanhoja levyjä huutokaupalla, mutta ei ole vielä tullut vastaan.  Luulen kyllä että lukijalla Lapinlahdelta on levy kunniapaikalla.

Jälkikirjoitus 8.4.  Löytyihän se sieltä Discogsistakin, muistin kyllä levyn tilausnumeron KALP 1 mutta nimi on Kunnian päiviltä.  Vielä ei ole pörssinoteerausta näkyvissä, ehdottomasti arvo nousee!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kuluttaja-asiaa


Toinen lukijoistani kysyi, voisinko laittaa jotain lukemista, totesin, että välillä täytyy elää jotta voi kirjoittaa elämästä.  No, eipä tarvinnut kuin pistäytyä Espoon puolella, niin heti tuli asiaa.

Kävin norjalaisen XXXL urheilukaupan uudessa myymälässä Espoon Suomenojalla.  Minulla on se mielikuva Suomenojasta, että siellä on kaikki liittymät aina rakenteilla ja perille löytäminen on lottovoitto. Kyllä aika monta liittymää olikin rakenteilla.

Ostin elämäni edullisimman kokoontaitettavan juomapullon, itse asiassa ostin kaksi, normaalihinta oli 89,90 euroa ja nyt vain 1,90.  Olen huijannut asiakkaita samalla tavalla vuosikymmenet, mutta kyllä tämä voittaa kaikki minun tekemäni tarjoukset.  Harmittaa kun en ostanut samalla kymmentä pulloa, olisin säästänyt hienon lomamatkan hinnan.

En ihmettele, että kuluttajavirasto on antanut kyseiselle firmalle 200 000 euron uhkasakon mm. katteettomista hintatarjouksista.  

Ilahduin kovasti, kun kaupan henkilökunnasta löytyi yksi itsenikin kouluttama kaveri,  Ei ne opit ole menneet hukkaan.

Aika moni Anttilan asiakas on kirjoittanut kommenttipalstoilla ettei osta Anttilasta kuin tarjouksia ja silloinkin moni tarjous on kalliimpi kuin muiden ketjujen tarjoushinta.  Se on aika pitkälle totta, Anttila jäi oman hinnoittelupolitiikkansa vangiksi.   Muutosta yritettiin monta kertaa vuosien aikana, mutta aina kun siirryttiin suoraan markkinahintaan, myynti putosi.  Kiireesti nostamaan normaalihintoja ja tekemään isoja alennuksia.  Sitten piti vielä suojata tarjoukset henkilökunnalta plussakortilla.

Anttilassa ollessani olin aika leuhka, halusin olla aina paras ja ensimmäinen.  Tiettävästi sain myös ensimmäisen uhkasakon kuluttaja-asiamieheltä, 20 000 markkaa.  Maahantoimme Abba Super Hits nimistä kasettia, markkinoimme sitä sillä nimellä, se oli ns. cover-versio, jäljitelmä.  Kasettia myytiin kymmeniä tuhansia, sitä ei erottanut alkuperäisestä juuri kukaan.  Levy-yhtiö teki aikansa töitä ja saikin aikaan uhkasakon, asiakkailta ei tullut koskaan valituksia, mutta kuluttajaa tuli näin suojeltua.  Kasettia myytiin edelleen hyvällä menestyksellä, mutta hyllyn reunassa ja markkinoinnissa luki nyt että ei-alkuperäisesittäjiä.

Olen niin mieleni pahoittanut Sanomamedian touhuista, että aion myös kirjoittaa kuluttajavirastoon.  Eräänä päivänä tutkin netistä mahdollista valituskanavaa.  Kuluttajaviraston palveluksessa on hillitön määrä lakimiehia, tuli mieleen että onkohan tämä se julkinen sektori, josta puhutaan. Pitääkö jokaisella tavaralla ja palvelulla olla oma suojelijansa? Eikö kaikki rikokset ole jo keksitty, joku voisi laittaa sakkoja niinkuin lappuliisa?  Onkohan niillä kiire tuolla virastossa ?

Espoosta tullessani säästin todella paljon rahaa, ajoin kahteen tutkaan, mutta edellä kuhni joku tumpula, etten päässyt keräämään aineistoa seuraavaan blogiin.  

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Poliittisia tunnustuksia



Tein yhden vaalikoneen testin ja sisältäni löytyi pieni kepulainen.  Olin 75 % kepuli 74 % persu ja 73 % kokkari.   Persun vieressä olen nukkunut viimeiset kuusi vuotta, mutta nyt on nähtävisissä kääntymista kepuun päin.

Olen kyllä ollut aktiivisesti Maalaisliiton vaalityössä mukana, sen voi kertoa kun rikos on jo vanhentunut.  Isäni oli henkeen ja vereen maalaisliittolainen, meillä ei Kekkosta pilkattu vaikka naapurin Manu opetti laulamaan, Hei mamboo Kekkosesta tehdään luurankoo.  Kun tuli kunnallis tai presidentinvaalit, minun tärkeä tehtäväni oli repiä kommunistien julisteet pois maitolaitureilta ja isä
nitoi tilalle Maalaisliiton julisteet.  Iltahämärissä ajelimme hevosella ympäri kylää, eikä koskaan jääty kiinni.

Kylällä ei ollut muita kuin kommareita ja maalaisliittolaisia.  Niillä toimi jo konsensus hyvin, plörökahvia juotiin aika usein ja muisteltiin talvisotaa.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Midem musiikkimessuilta



Cannesissa Ranskan etelärannikolla pidetään vuosittain Euroopan suurimmat musiikkimessut, jonne kerääntyy musiikin ja kaupan tekijöitä ympäri maailman.   Messutapahtuma oli perinteellisesti aina tammikuun lopussa, joka oli työn kannalta hiljainen aika messuilla vaikka koko viikko.  Anttilan johdossakin Midemin maine tunnettiin, aina kun tuli uusi johtaja taloon, hän vänkäytyi väkisin mukaan, vaikkei ehkä olisi ihan tarvinnutkaan.  Huvittava ankkalauma kulki palaverista toiseen, toimitusjohtaja, markkinointipäällikkö, ostopäällikkö ja tuotepäällikkö.  Viimeinen teki työt, loput joi cafe au laitit.

Itse kävin messuilla vuodesta 1981 alkaen 21 kertaa peräkkäin, sitten vielä pari kertaa muistelemassa menneitä(=golfaamassa)   Kuvassa tyylikkäästi pukeutunut ostaja 80-luvun puolesta välistä.

Jos halusi noihin hienompiin hotelleihin, piti olla ständi ja paljon rahaa, markka-aikaan huone Carltonissa oli noin 1500 mk halvimmillaan.  Ilman standiä olevet messuvieraat majoitettiin mitä kummallisempiin pieniin koloihin. Vuonna 1992 Keskon matkatoimisto vaihtui ja Soili yllätti iloisesti, sain huoneen Carltonista, ihan normaalin huoneen hinnalla.  Kohtalon ivaa oli, että tulin flunssaan ja makasin kolme päivää tiukasti vuoteessa. On se hieno paikka.

Midemistä vielä monta tarinaa joskus myöhemmin.

Tänä vuonna Midem on yllättäen siirretty kesäkuun alkuun.  Olisi mielenkiintoista nähdä kaupunki kerrankin kesäkunnossa, varsinkin siinä rantaviivalla katse voisi levätä.  Ilmeisesti messubisnes on myös romahtanut, matkarahat ovat tiukassa joka firmalla.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Mies joka melkein tapasi Ringon

Taisi olla vuosi 1992, toimme silloin maahan englantilaisen Castle julkaisemia CD-levyjä.  Castle oli julkaissut keväällä levyn kitaristi Nils Lofgrenilta, joka oli kuuluisa enimmäkseen kitaroinnista Bruce Spingsteenin yhtyeessä.  Levy ei ollut mikään jättimenestys Suomessa, arvioisin että ehkä 500 kpl myytiin.

Nils Lofgren tuli sitten myöhemmin kesällä Porin Jazzeihin, Ringo Starr All Star Bandin mukana.  Hän oli ilmoittanut Castlelle että hän haluaa tavata suomalaisen levy-yhtiönsä edustajan.  No hitto, sehän olin minä.  Jälkeenpäin tuli mieleen että olisi pitänyt palkata joku ammattilainen, vaikka Norreksen Lasse päiväksi, siitä olisi tullut hauskaa.

Kesken kesäloman Poriin ja tietysti Jazzin toimistoon, kerroin rehellisesti, että pitäisi saada backstagepassi tuonne Kirjurille.  Nehän nauroi kippurassa siellä konttorilla ja taluttivat ulos. Kännykät olivat edelleen harvinaisia, itselläkin oli vain autopuhelin. Loppujen lopuksi ei ollut mitään keinoa saada pelimanniin yhteyttä.

Keikka oli ja meni, olihan siinä bändissä monta muutakin kuuluisaa rokkaria.

Kuukausi jälkeenpäin levy-yhtiön kautta tuli kysely, miksen tullutkaan tapaamiseen.  Nils Lofgren oli itse käynyt joka portilla siinä lavan sivussa kertomassa, että jos Loponen kyselee, päästäkää sisään. Ei olisi tarvinnut kuin kysyä portinvartijalta niin olisin tavannut myös Ringon.  Olisi siinä ollut maailmantähdillä ihmettä kun näkisivät  suomalaisen levy-yhtiön edustajan.

Lofgren yllätti sitten ja teki myöhemmin marraskuussa kolmen keikan kiertueen Suomessa omalla bändillä, Lontoosta tuli sitten oikea levy-yhtiön kaveri ja tapasimme Lofgrenin Tavastian takahuoneessa.  Mukava tyyppi, noin puolitoista metriä pitkä.  Kävin myös katsomassa Tampereen keikan, siellä tapasin melkein koko Eppu Normaalin, he olivat kovia Nils-faneja.

Ringo taitaa olla edelleenkin sillä samalla kiertueella, ihme äijä.

Melkein levymoguli

Seitsemänkymmentäluvulla, kun Anttila jo kuului Tukolle ja olimme nousseet Suomen suurimmaksi levykauppiaaksi, otti meihin kerran yhteyttä kanadalainen yritys nimeltä K-Tel.  He etsivät Suomessa jakelijaa levyilleen.  Ideana oli, että tuomme heidän koostamiaan kokoelmalevyjä maahan, he antavat siihen tehdyn tv-mainoksen käyttöömme ja sen jälkeen kassakone laulaa iloisesti.  Jakelupisteinä olisi Anttiloiden lisäksi olleet sadat T-kaupat ympäri Suomen.

Eräänä talvisena päivänä sitten kanadalainen herra Kives tuli sitten neuvotteluun, ei, emme vielä mokanneet.  Yhtiön omisti sen niminen perhe silloin.   Tajakan Repellä ja minulla ei ollut mitään kokemusta levy-yhtiötoiminnasta, mutta se ei iloisia karjalaispoikia hidastanut.  Neuvottelimme Lönkan konttorissa monta tuntia, esittelimme Anttilan säästökuponkeja.  Lupasimme sitten Tukon nimissä tehdä kirjallisen tarjouksen ja toimittaa sen vielä lauantaina, jolloin mies oli poistumassa Suomesta, hänen hotelliinsa.

Lauantaiaamuna olin sopinut että lähden ystäväni Paavon kanssa pilkille Inkooseen, Paavolla oli siihen aikaan sellainen myrkynvihreä Trabant, toimi kuin ajatus ja oli lämmin. Olin pukeutunut valmiiksi pilkkihaalareihin, Nokian kummisaappaisiin ja päässä oli isältä peritty koivistolainen karvareuhka.     Niissä varusteissa sitten hurautimme Kalastajatorpalle, tarkoitus oli pudottaa vain tarjouksen sisältävä kirjekuori respaan.  Mutta, siinäpä se oli herra Kives tupakilla Torpan sisäänkäynnissä, katsoi suhteellisen pitkään meikäläistä, otti kyllä tarjouksen vastaan, mutta ei siitä
sitten kuulunut enempää.   Lapset, jos haluatte olla uskottavia bisneshenkilöitä, pukeutukaa asiallisesti älkääkä menkö Trabantilla tai Mossella työasioille.

Meni aika kauan, ennenkuin K-Telistä kuului mitään, he perustivat sitten oman yrityksen Suomeen joka kasvoi merkittäväksi tekijäksi musiikkimarkkinoilla.  Ensimmäinen toimitusjohtaja otti kyllä meidät aivan vakavasti, aloitimme yhteistyön vaivatta, vaikka minusta ei tullutkaan levymogulia.

Sittemmin Marita Kaasalainen laittoi K-Telin hurjaan lentoon, hänellä oli loistava tiimi, Jorma Leppä-Aro, Jorma Kosonen ja monet muut aloittivat siellä pitkän uran.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Lisää työmuistoja

Molemmat blogini lukijat ovat innostaneet minua muistelemaan lisää työelämää.  Kaikki luulevat etten koskaan ole tehnyt rehellistä työtä, vaan aina ollut Anttilassa ostajana, mutta ei se pidä paikkaansa.  Ennen armeijaan menoa seitsemänkymmentäluvulla oli nuoren miehen hankala saada pysyvää työpaikkaa, koska työnantaja olisi joutunut ottamaan miehen takaisin töihin armeijasta.  Oli siis otettava sitä työtä mitä sattui olemaan tarjolla.

Keväällä 1971 sain työpaikan Lauttasaaresta Eri Oysta.  Eri Oyn tunnetuin tuote oli Eri-Keeper liima, mutta tehdas valmisti ja pakkasi kaikenlaisia maaleja, kemikaaleja ja kosmetiikkaakin.  Tehtaalla sekoitettiin ja sävytettiin maaleja joita sitten vietiin suurissa erissä rakennustyömaille eri puolelle Helsinkiä.  Tehdas ei saisi tämän paivän normeilla minkäänlaista toimintalupaa, maalit ja sekoitteet leijuivat ilmassa ja porukka oli tinneripöllyssä lähes aamusta iltaan.

Olin aluksi töissä lähettämössä, mutta sain sitten ylennyksen auton apumieheksi, repsikaksi.  Ajoimme vanhemman kokeneen autonkuljettajan kanssa maalipurkkeja työmaille ja maalikauppoihin.   Valitettavasti en muista hänen nimeään, hän oli herrasmies ja elämän ymmärtäjä.

Isoin työllistäjä silloin oli Jakomäki jota rakennettiin, olen kantanut tuhansia kiloja maalia niihin taloihin.  50 litran purkki maalia painoi joskus lähemmäs 100 kiloa, ne kannettiin erikoisella koukulla, isoimmat astiat olivat tynnyreitä joita vieritettiin. Rakennuksilla maalarimestarit olivat yleensä aika lailla samassa kunnossa kuin maalin valmistajatkin, ihme että ne yleensä pysyivät seinällä.

Siihen aikaan ei vielä ollut autoissa puhelimia, kännyköistä puhumattakaan.  Lähdimme kuskin kanssa liikenteeseen noin klo 9.00, päivän keikka oli heitetty suurinpiirtein puoleen päivään mennessä, sitten mentiin Kallioon bingoon tai Hietsuun ottamaan aurinkoa.  Kuski oli kehittänyt tästä maalin kuljetuksesta taidetta, enkä minä sitä kenellekään paljastanut. Vähän kello kolmen jälkeen sitten ajelimme takaisin tehtaalle työstä väsyneinä ja suunnittelimme seuraavan päivän ajoreitin.

Eri oli sen ajan perustehdas, siellä maksettiin palkka puhtaana käteen, tilipussin sai hakea perjantaina, joka toinen viikko aamupäivällä.  Yhtiön johto sulki pääportin, ettei kukaan päässyt ulos kesken päivän, kokemus osoitti, että porukka haki ruokatunnilla lastin viinaa ja koko tehdas oli tillin tallin lopun päivää.  Pomot ihmettelivät kyllä että jostain sitä viinaa tuli kumminkin.  Minä olin silloin porukan laihin, painoin varmaan alle 70 kiloa, olin ainoa joka mahtui ulos pukuhuoneen ikkunasta ja päivä oli pelastettu taas.  Poika laitettiin asialle puotiin.

Samaan kevääseen sattui myös pitkä Alkon myyjien lakko, taisi osua kipeästi juuri vapun tienoille.  Se ei Erin porukkaa juuri haitannut.  EriKeeper tuotiin valmiina nesteenä Saksasta tankkiautolla ja imettiin tankeista sitten tehtaalla uudelleenpurkitusta varten.   Kuljettajat ostivat menomatkalla tehtaalle ison lastin viinaa, pakkasivat sen tyhjään säiliöön muovikasseihin ja sitten lurautettuun liimaa tankki täyteen.   Yhtiön johto varmaan ihmetteli kun porukka seurasi liima-auton tyhjentämistä niin suurella innolla.

Eri Oy rakensi uuden tehtaan Suomenojalle, minua pyydettiin kovasti jäämään firmaan, suurin syy oli ehkä se että olin töissä selvin päin.  Työmatka olisi ollut täysin mahdoton autottomalle miehelle Oulunkylästä ja niinpä irtisanouduin kolmen kuukauden jälkeen.

Eri Oyssa oli sen aikainen tapa, jos työsuhdetta halusi jatkaa, piti kuulua liittoon, siellä ei suvaittu poikkeamia, vapaamatkustajat kiusattiin ulos.  Itsekin otin Kemian Liiton jäsenkirjan, en kyllä ehtinyt maksaa yhtään jäsenmaksua.  Kemian liitto oli kai punaisista punaisin siihen aikaan.  


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Töissä taas

Tositarina siitä kuinka syvällä Anttila on miehessä.  Vaikka painoin oven kiinni jo pari vuotta sitten palaan rikospaikalle välillä aina yöllä, painajaisissa.  Viime yökin meni kaikenlaisissa palavereissa.
Painajaiset ovat aina palavereja, ei mitään pikkujouluja joissa olisi hauskempaa.  Yleensä olen vielä myöhässä palaverista ja menen väärään huoneeseen.  Koskaan ei ole mitään tarjoilua tai taukoja, eipä onneksi vielä tarvitse käydä vessassakaan välillä.   On kuulkaa raskasta lähteä taas vetämään kärryä golfkentälle, kun on painanut töitä koko yön.

Mihin tulokseen sitten tultiin palaverissa?  Itse asiassa esitin sen jo oikeasti Ari Akselille kesäkuussa 2011 ja myöhemmin vielä vt toimitusjohtaja Ismo Riitalalle , kun Akseli oli siirretty pois.  Akseli totesi vain ettei hän voi tuollaista esittää.  Ideassa ei ole mitään salaista, se oli jo tehty Ruotsissa Åhlens-tavarataloissa ja sitä tekee Stockmann parhaillaan.

Tavarataloon jää vain tuotteita joiden myyntikate ylittää 35 %. Kaikki kiva, kuten televisiot, puhelimet, tietotekniikka, digikuvaus ym heitetään yli laidan.  Musiikki, elokuvat ja kirjat voivat jäädä mutta ei niitä kohta kukaan osta.  

On mahdollista, kuten Stockan tapauksessa, että joku toinen hoitaa pienikatteisen kaupan tavaratalon tiloissa.  Anttilan kohdalla nuo poisheitettävät tuotteet muodostavat yli puolet NetAnttilan myynnistä, tavaratalojen kohdalla taas lähes kaikista tappioista.  Toki tuohon eilen ilmoitettuun yli 60 miljoonan tappioon on saatu varmaan mahtumaan jo Citymarketinkin kuluja.

Vanha sanonta on, että jos liikutat naista, liikutat koko kylää.  Vain pukeutumisen ja kodin sisustamisen katteilla voi Anttila nostaa nokan pinnalle.  Nythän on mahdollista palauttaa hieno brändi Kodin Anttila, kansa ei ole oppinut puhumaan Kodin Ykkösistä, vaikka sen palvontaan on käytetty julmasti aikaa ja rahaa.

Mies voi lähteä Anttilasta mutta Anttila ei lähde miehestä

Tänä aamuna tuli se iso jytky jota jo osattiin odottaa, Anttila on myyty Saksaan.  Kauppahinta on miljoona euroa, sillä saa ihan kauniin logon, Keskon kertatappio lienee 130 miljoonaa.

Toivon vilpittömästi että uusi omistaja kehittäisi yhtä Suomen tunneituimmista kauppaketjuista ja mahdollisimman moni vanha ystävä säilyttäisi työpaikkansa niin konttorilla kuin tavarataloissakin.

Itse aloitin Anttilassa syyskuussa 1973, työuraa tuli 39 vuotta ja 8 kuukautta, kunnes Citymarketista tuli johtaja joka sanoi ettei minulla ole mitään käyttöä.  Senkin sanomisen jälkeen join vielä kaksi vuotta kahvia, markkinointipäällikön palkalla plus vapaa autoetu.  Toukokuun lopussa 2013 sitten alkoi ensimmäinen yt-aalto ja sitä on riittänyt. Eläkepäiviin pitää vielä nauttia 34 arkipäivää plus 1, ansiosidonnaista.

Minulta pyydettiin jo silloin lähtiessä muistelmia lähes neljänkymmenen vuoden ajalta, aloitin niitä kirjoittamaan, mutta silloin oli vielä liian monta asiaa, jotka olisivat voineet vaikuttaa vielä työpaikalle jääneisiin, laitoin kynän taskuun. Hauska yhteensattuma oli, että meidän Marjo kehitti samaan aikaan Anttilan mainonnan ilmettä, minulla ei ollut asiaan mitään vaikutusta,mutta annoin työrauhan.   Molemmat meidän tyttäret saivat ensimmäisen oikean työpaikkansa Anttilasta, suhteilla tietysti haastatteluun, mutta heitä pyydettiin myös takaisin, he saivat todella hyvän koulutuksen tavaratalojohtajilta.

Nytkään niitä muistelmia ei tule -vielä.  Olen antanut viime joulukuussa haastattelun kirjaan, jossa kerrotaan koko Suomen äänitekaupan historia, siinä kerrotaan TopTenin historia, mutta samalla tapahtumia Tukossa ja Keskossa.  Anttilan historia kirjoitetaan varmaan jonakin päivänä, luulen että niihin kerätään paljon aineistoa näinä päivinä.   Äänitekaupasta kertova kirja ilmestyy syyskuussa.

Olin näköalalapaikalla koko sen ajan, jonka olin hankinnassa, tunsin Kalle Anttilan, hänen poikansa oli minulla kesäapulaisena, yritin pedata siinä jo uraa, mutta pieleen meni, Kalle myi firman ja muutti Floridaan, sinne taisi mennä myös Kaarlo jr.  Musiikkimiehenä sain kaikissa vaiheissa erikoiskohtelun, onhan se hienoa kun tuntee jonkun joka tuntee Matin ja Tepon ja Frederikin,

Uolevi Manninen oli minun erikoissuojelijani, Tukotalossa käytiin monet yksityiset keskustelut, siinäkin vaiheessa kun hänellä oli vaikeimmat ajat.  Uolevin kirja, Irtiotto kaivetaan taas uudestaan esille, se on täyttä tavaraa edelleen.

Suuret laivat eivät uppoa ihan sattumalta ja vahingossa, tarvitaan pitkä ketju laiminlyöntejä ja huonoa johtamista, näin kävi Anttilalle,  Avuttomien johtajien ja suojatyöpaikkojen määrä oli yksi suuri tuhon alku. Kuormastakin syötiin, monella tasolla.

Tarinoita riittää, kiitos kauppasaksa, sordiino on otettu pois päältä.  Tietysti voin olla hiljaakin, jos hinnasta sovitaan tai pääsen uuteen konttoriin aulavahtimestariksi.

Jos joskus satun kuolemaan, ripotelkaa minun tuhkani Kerigolfin väylälle 6, se on niin vittumainen, kantakaa uurna sinne Anttilan muovikassissa.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Iskelmälaulaja Oliver

Kuuntelin aamulla autossa Radio Suomesta Tarja Närhen toimittamaa ohjelmaa Iskelmäradio, siellä esiintyi laulaja nimeltään Oliver.  Kun olen kuunnellut ja tehnyt iskelmällä kauppaa lähes neljäkymmentä vuotta, tuli laulaja ja biisi jota en tunnistanut.  Sokkokuuntelussa en olisi kuuna päivänä arvannut että laulaja oli nimeltään Veikko Laiho, Laihon Veksi, jonka olen tuntenut varmaan yli kolmekymmentä vuotta!

Kyllä Veksi joskus kertoi laulaneensa jotain , ja omalla nimellään hän tehnyt lastenlauluja oman yhtiönsä levyille.  Jos olisi enemmän kehunut, olisi päässyt Anttilan pikkujouluihin ruokapalkalla esiintymään.

Levyltä kuuluva ääni ja Rölli-peikon näköinen Veksi ei ihan heti yhdisty.  Veksillähän oli levy-yhtiö ja tukkuliike VL-Musiikki, jonka suurin yksittäinen tuote lienee juuri Rölli kasetit ja levyt.  Nykyisin Veksi on eläkkeellä, firmaa jatkaa johtajana hänen poikansa Petteri Laiho ja jossain nurkassa hyörii Markus Kovanen, Anttilan perusjätkiä.

Meillä oli Veksin kanssa joskus yhteinen harrastuskin, kävimme raveissa.  Näissä raveissa oli hevosia, ei teknoa.  Tapasimme viikoittain Vermossa ja lähiseudun radoilla, pari kertaa jopa Nizzassa Midemin yhteydessä.   Peli oli varsin pientä, voitot ja tappiot kestettiin.

Kuunnelkaa, ohjelma löytyy Yle Areenasta, netissä  Arvelisin, en tiedä onko aivan faktaa, mutta Veksi on levyttänyt PSOlle ja levytykset ovat myyty Musiikki-Fazerille, nykyisin Warner Music ja Oliverin laulut löytyvät Spotifyn kautta Warnerin Suomalaisen Musiikin Historia sivuilta.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Steven muistolle


Kuvassa on englantilaisen Caroline Exports tukkuliikkeen henkilökunta, joskus 90-luvun alussa.  Firmaa ei enää ole, mutta sillä on ollut varsin suurin vaikutus meidän perheeseen.  Elämä on kummallista sattumaa.

Caroline on perustettu 70-luvulla, sen perusti ja omisti Richard Branson, Englannin Epe Helenius, joka aloitti levymogulin uransa Mike Oldfieldin avulla, perusti myös postimyyntiliikkeen, Virgin-levy-yhtiön, vähittäismyyntiketjun ja sen jälkeen paljon muuta, Virgin brändillä.  Caroline tietääkseni liittyy Epeen muutenkin, hän osti myös tavaraa omaan postimyyntiinsä heiltä, ennen minua.

Caroline toimi tukkuliikkeenä,  markkina-alueena koko maailma.  Englannin punta oli välillä tosi edullinen, jolloin suuret ketjut kuten Anttila, harrastivat harmaatuontia, toivat suurten yhtiöiden tavaraa itse ja myivät halvemmalla.  Paljon oli tarjolla myös erikoisuuksia ja ylivarastoja, jotka olivat Anttilan erikoisala, suurten ketjujen palauttamia levyjä myytiin halvalla tähän periferiaan.

Suomalaiset suuret levy-yhtiöt eivät kyenneet tarjoamaan CD-levyjä 80-luvun lopulla,  jossain vaiheessa toimme kaikki ulkomaiset uutuuslevyt Carolinelta,se oli kymmeniä tuhansia levyjä, kuukaudessa.

Vähittäis ja tukkukaupan järjestelmät eivät olleet kovin kehittyneitä vielä 70 ja 80 luvulla.  Anttilalla oli oma, ainutlaatuinen atk-järjestelmä, näillä tukkureilla ei ollut juuri mitään koneellista listaa, kaikki oli paperilla ja tavaraa piti käydä katsomassa varastossa.  Se oli itse asiassa, maailman hauskinta puuhaa, kiipeillä levykasojen päällä ja etsiä harvinaisuuksia ja kaupallisia menestyksiä.  Tilaukset tehtiin telexillä, kun markkinoille tuli sitten telefax, se oli suuri mullistus, voitiin jopa lähettää kuviakin, reaaliajassa.

Kävin Lontoossa kolme-neljä kertaa vuodessa, kävin kaikki suurimmat tukkurit läpi, joskus reissu kesti viikon, joskus kaksi päivää.  Caroline oli aina ensimmäinen kohde.  He tiesivät myös paljon, mitä markkinoilla tapahtui, Virgin konsernin kautta.  Firman henkilökunta oli varsin värikästä porukkaa, useimmat entisiä levymyyjiä tai kauppamatkustajia.  Kun majoituin Lontooseen, ohjelmassa oli aina illallinen yhdessä avainhenkilöiden kanssa, joskus pöydässä istui yksi suomalainen tuppisuu ja kymmenen brittiä joiden puheesta ei saa enää mitään selvää kun ne saavat muutaman oluen.  Illan päätteeksi kaikki ajoivat autolla kotiinsa.

Vuosien mittaan jotkut kaverit tulivat tutummaksi, he kävivät myös myyntimatkoilla Suomessa.
Joskus pyysin kohteliaasti Carolinen myyntipäälliköä käymään perheineen meillä, kesäpaikassa Punkaharjulla, silloin ei vielä ollut edes mökkiä, asuimme asuntovaunussa.  Eräänä kesänä sitten Tony Harris tuli sitten Punkaharjulle, vaimonsa Gabrielan ja tyttärien Danielan ja Annan, kanssa.   Meidän Anne ja Marjo taisivat olla silloin 8 ja 6, yhteistä kieltä ei vielä ollut, mutta se haittasi noin puoli minuuttia, sitten mentiin ja meno jatkuu vielä tänäkin päivänä.   Tony kutsui tietysti vastavuoroisesti kotiinsa, kävimme kerran talvilomalla Lontoossa koko perhe, silloin oli joku sota menossa Irakissa, koko kaupunki oli tyhjä turisteista, asuimme halvalla loistohotellissa. Tony oli siirtynyt jo silloin Castle Communicationsiin, mutta kun istuimme iltaa Lontoossa, paikalla oli aina Carolinen ydinryhmä.

Noilta ajoilta meidän tyttäret taisivat tykästyä englantilaiseen elämänmuotoon ja Lontooseen ja karkasivat heti koulujen päätyttyä töihin sinne.  Siellä ne ovat nytkin, omien perheidensä kanssa.
Ystävyys näiden Carolinen avainhenkilöiden kanssa on säilynyt vuosien mittaan, vaikka kauppaa ei enää tehdäkään eikä firmaakaan ole.  Samoin Harrisin perhe ja tyttäret ovat tiiviisti yhteydessä.  Hääkutsuja odotellaan.

Joskus mietin, että jos en olisi kutsunut Harrisejä meille, ei näitä kontakteja olisi syntynyt ja elämä olisi aivan erilaista, mutta ei tässäkään ole mitään valittamista.  Lontoo tulee yhä tutummaksi.

Caroline Exports tuli eilen mieleen, kun sain toiselta vanhalta ystävältä Oliver Combertilta, hautajaiskutsun, kuvassa eturivissä oleva vaaleapaitainen kaveri Steve Sparks on menehtynyt.  Muistotilaisuus olisi ensi perjantaina.  Steve oli  jonkinlainen johtaja, en tehnyt kauppaa hänen kanssaan, mutta istuimme kymmeniä kertoja iltaa Lontoossa ja Cannesissa.  Kevyet mullat hauskalle kaverille.

Kuvaa katsoessa tulee mieleen, onko tämä kaikki kehitys ollut hyvästä, noita työpaikkoja ei ole enää.  Suurin osa porukasta on varastomiehiä, puhelinmyyjiä, pakkaajia, purkajia, autonkuljettajia jne.  Mitä he nyt tekevät, en tiedä.  Useat näistä myyntihenkilöistä perustivat yhdenmiehen firmoja, kuten Oliverkin.  Tony myy heavyä ympäri maailman Snapper Musicissä, Tony oli Carolinen jälkeen Castlessa yrityksessä, jolla oli mielenkiintoinen yhteys Suomeen, Esko Kolisevan kautta, siitä joskus lisää.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Taas se alkaa, Formula 1 kausi

Käsi pystyyn, kuka laittoi herätyskellon soimaan ja nousi katsomaan tvstä vuonna 1982 kun F1 mestaruus ratkesi Las Vegasissa 25.9. ?  Hyi häppee, ei silloin tullut mitään Formula-lähetyksiä.
Itse kuuntelin aamuuutisia radiosta, siellä kerrottiin että Keke sai tarvittavat pisteet, olikohan se viides sija ja voitti F1 mestaruuden.

Oma formulahulluus alkoi vuonna 1981, kävin silloin työmatkalla Hollannissa pari-kolme kertaa vuodessa ja huomasin että yhden matkan aikana ajettiin Formulaa Zandvoortissa, Amsterdamin lähellä.  Ystävällinen tavarantoimittaja hommasi pääsylipun, joka olisi ollut silloinkin järkyttävn kallis, lippu maksoi noin 1000 markkaa, kun ulkomaan päiväraha oli noin 70 markkaa.

Kun on nähnyt ja kuullut Formula 1 autojen startin ja ensimmäisen kierroksen, kun kaikki ovat nipussa ja ajavat ohi lähes kolmea sataa, ei siitä toivu.  Se ääni ja ilmanpaine on jotain aivan käsittämätöntä.   Viherpiipertäjät ovat sittemmin tuhonnet sen ääninautinnon, nykykoneet ovat hyttysen ininää vanhoihin verrattuna.

Olin jonkinlainen formulaturismin edelläkävijä, tajusin kyllä ettei meikäläisten palkoilla ja matkabudjetilla ole juuri mahdollisuutta reissata F1 kisoissa. Kävinkin levy-yhtiöissä kertomassa ilosanomaa, ja kuinka ollakaan pari pienempää yhtiötä kiinnostui aiheesta, seuraavina vuosina pidettiin seminaari K-Telin ja Matin ja Tepon kanssa Amsterdamissa.  Sitten tuli ajatus että tätä riemua täytyy saada myös mahdollisimman monelle, myös työpaikalla ja keksin myyntikilpailut, tehtiin iso kampanja, ja parhaat myyjät pääsivät reissuun, tavarantoimittajien kustannuksella luonnollisesti.  Minulla tahtoo aina kaikki viritykset mennä älyttömyyksiin, huikein reissu oli Brands Hatchiin jonne lopulta lähti lähes viisikymmentä henkilöä.  Eräs lontoolainen viinakauppa muistelee tätä porukkaa vieläkin kaiholla, hotellin vieressä oli pieni intialaisten pitämä kauppa, jonka meidän pojat osti tyhjäksi ennenkuin ehtivät tsekata hotelliin sisään.

Hulluus tarttui myös Lomanin Ralleen joka vei fotoalan porukkaa Zandvoortiin, tarina kertoo että matkan sponsori oli sopinut tapaamisen aika-ajojen välillä Keke Rosbergin kanssa erääseen kahvilaan.   Keke tuli ajoissa paikalle mutta ei kukaan anttilalaisista, he nautiskelivat olutta Zandvoortin hiekkadyyneillä.

Pikkuhiljaa formulahulluus tarttui yhä useampaan suomalaiseen, kun mukaan tulivat JJ Lehto, Mika Häkkinen ja Mika Salo, yhä useampi firma vei asiakkaitaan kesäisin kisoihin ja alkoipa matkatoimistoissakin olla tarjolla pakettimatkoja.   Parhaimmillaan Budapestiin lähti parikymmentä charterlentoa, muutaman minuutin välein.  Itse kävin Hungaroringillä kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla reittilennolla ja toisella charterilla.  Vaadin ehdottomasti että charterkoneen on oltava länsimäinen, mihinkään venäläiseen koneeseen en astu.   Tälläinen kirjallinen sopimus tehtiin matkanjärjestäjän kanssa.   Kun paluumatka alkoi ja odotimme kyytiä kotiin, sovittu Malevin Boeing menikin huoltoon ja lähtöportille rullasi Aeroflotin Tupolev.  En ole koskaan nähnyt juopuneen suomalaisryhmän hiljentyneen niin perusteellisesti.  Hengissä tultiin perille vaikka laskeutuminen olikin rajuin mitä olen koskaan kokenut.

Yksi reissu tehtiin Monzaan, Italiaan.  Majoituimme pieneen hotelliin Garda-järvelle, kauas radasta, jälleen raportoitiin äänihaitoista naapurustossa.  Kisoihin lähdettiin vuokratulla tila-autolla.  Kisapaikan lähellä oli erilaisia parkkialueita ja jätimme auton maksulliseen parkkiin, radalle oli vielä useamman kilometrin kävelymatka.  Kisa ajettiin, Monzassa formulahulluus todella tiivistyy, punainen auto taisi voittaa sillonkin.   Kisan jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin autolle, siinä vaiheessa tajusimme ettei kenelläkään ollut aavistustakaan mihin auto jäi.  Alkoi muutaman tunnin kestänyt paniikinomainen kuljeskelu.  Pahin virhe oli kysyä joltakin, saimme ystävällisiä neuvoja, jotka johtivat yhä enemmän harhaan.  Lopulta, kun ilta alkoi pimentyä, näimme yksinäisen tila-auton keskellä nelikaistaista ajorataa.   Siinähän se oli, tilapainen parkkipaikka ja viimeinen asiakas.   Myöhemmin kun ajoimme kohti Gardaa(eksyttiin tietysti matkalla) joku huomasi että pysäköintikuitin takana  oli kartta josta parkkipaikka olisi löytynyt.  Tosimies ei lue karttaa eikä käyttöohjeita.

Jonkinlainen kirous leijui päälläni, en koskaan nähnyt suomalaista voittajaa tai edes palkintopallisijoitusta.  Aina tapahtui jotain.  Viimeinen kisani oli Barcelonassa, Mika Häkkinen johti, kunnes moottori sanoi poks viimeisellä kierroksella.  Silloin totesin vieressä istuneelle Rallelle, että tämä oli tässä, en lähde enää koskaan kisoihin.   Enkä ole mennyt.  Ilmeisesti myös verottajan suhtauminen ja sääntöjen tiukentaminen firmoissa on lopettanut monet matkat.  Tämän päivän säännöillä kyse olisi lahjonnasta, 80 ja 90-luvulla maan tapa oli toinen.

Maailma saattaisi olla parempi paikka ilman kahta herraa, nimiltään Vladimir ja Bernie, mutta turha toivo, he eivät lähde kulumallakaan.  Bernie Eccelstonen pohjaton ahneus tuhoaa koko lajin.   Käsittämätöntä on myös jonkin tallin dominointi, niin käy aika ajoin, siinähän ei olisi mitään vikaa jos tallissa olisi kaksi suomalaista kuskia.

Mielenkiintoisin autokilpailu jonka olen nähnyt, oli Formula Ford Festival Brands Hatchisssa, kisassa kaikilla oli samanlaiset moottorit ja renkaat, ajotaito ja jarrrutuksen ajoitus ratkaisi voittajan.  Kisassa oli mukana Lehto, Salo ja Häkkinen.  Häkkinen voitti, hän jarrutti vähän myöhään viimeisessä mutkassa ja pukkasi siihen asti johtaneen Johnny Herbertin pois radalta.  Ei tullut aplodeja kuin parilta suomalaiselta.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Keskiviikko 12.3.

Tänä aamuna tuli elämään tunnin mittainen musta aukko, Hesari ei enää kolahtanut postiluukusta.  Kyllästyimme eilen Sanomamediatalon asiakaspalveluun, meillä oli saatavaa 24 euroa Sanomatalosta, olimme maksaneet erään lehden tilauksen toisen Sanomien lehden tilille lokakuussa 2014.  Kun maksua karhuttiin, Sanoma ilmoitti etteivät he pysty talon sisällä siirtämään rahaa tililtä toiselle, vaan jouduimme maksamaan laskun uudestaan ja he lupasivat palauttaa 24 euroa meille.  Sitä rahaa on kyselty silloin tällöin puhelimessa ja kerran paikan päällä käymällä,   Silloin sovittiin uuden laskun eräpäivä sen verran kauaksi, että hyvitys ehtii tulla.  No, tuli uusi karhu ja pinna paloi.
 Saimme puhelinyhteyden asiakaspalveluun, joka ei osannut auttaa, siihen loppui sitten kaikkien Sanomajulkaisujen tulo tähän talouteen.  Lähetin vielä palautesivun kautta kirjallisen irtisanomisen.  Se toimii kyllä, Hesaria ei enää tullut.

Nyt kun elämässä on joka aamu tunti ylimääräistä aikaa, päätin aloittaa bloggaamisen!

Hesari on kuulunut elämääni jostain 60-luvun alusta lähtien.  Vaikka asuimme maalla, Pieksämäellä ja kotini oli erittäin köyhä ja rahat tiukalla, meille tuli Savon Sanomien ja Pieksämäen Lehden lisäksi myös jonkin aikaa Helsingin Sanomat.  Ensimmäinen muisto Hesarista on elokuvamainokset, niitä saattoi olla kaksi tai kolmekin isoa sivua.  Vieläkin osaan nimetä suuren joukon myöhemmin kadonneita elokuvateattereita.  Ehdinpä niistä useimmassa käydäkin kun muutin Helsinkiin 70-luvun alussa.

Oma yhteistaloutemme alkoi vuonna 1976, siitä asti Hesari on kuulunut aamuumme.  Uutislähteenä se on ollut jo kauan toissijainen, seuraan uutisia useasta eri kanavasta ja netissä monta kertaa päivässä.  Silti, asioiden ja taustojen selvittäjänä se on ollut tärkeä.  Toimiessani Anttilassa markkinoijana, Hesari oli tärkeä työkalu, siihen saakka kun se muuttui tabloidkokoon.  Ilmoitusvälineenä se oli jo alkanut hiipua, mutta loputkin tehot hävisivät saman tien tabloidin mukana.  Sähköiset mediat veivät suurten osan ilmoituksista. Suuret ilmoittajat siirtyivät suoramainontaan ja televisioon.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, tuleeko Sanomatalosta mitään vastausta palautteeseeni, olen myös kuitannut asiaa sosiaalisen median puolella.  Mielenkiintoista on seurata miten palautteesta otetaan vastuuta.  Anttilassa oli tietojärjestelmä joka pommitti vastuuhenkilön  sähköpostia niin kauan kunnes asia oli ratkaistu, ilmeisesti myös laiminlyöntejä seurattiin tarkasti.

Ei, mutta nyt golfaamaan, aurinko paistaa!