Potpotpotpotkut sain

Minulle kerrottiin, että Anttilan konttorista irtisanotaan vaihteeksi 34 henkilöä, ei suju kauppasaksalla homma sen kummemmin.

Luin itse vasta tänä kesänä tuon ylläolevan kirjan, suosittelen kaikille joita sirppikenkä potkaisee, sen luettuaan ymmärtää paremmin omia tuntojaan.  Irtisanotut puhuvat tunnoistaan ja kipeistäkin asioista.  Irtisanojien höpinä on hurskastelua, mutta jonkun sekin homma on tehtävä.  Isoissa organisaatioissa isot johtajat piiloutuvat strategioidensa sekaan, likaisen työn tekee pienempi päällikkö. Pikkupäällikkö lähtee sitten seuraavissa arpajaisissa.

Itse jouduin antamaan kerran johdon määräyksestä kolmelle vanhalle työtoverille potkut, se on hirveä tilanne, olimme yhteensä tehneet töitä 85 vuotta.  Kaikki olivat täysin turhia vähennyksiä, onneksi yksi pääsi eläkeputkeen ja kaksi piti pitkän palkallisen kesäloman ja haettiin takaisin koska työt eivät olleet karanneet mihinkään.  Turha irtisanominen on kuin repäistäisiin vaatteet pois päältä kesken kaiken.

Valitettavasti vauhti vain kiihtyy, en ole katsonut tämän päivän uutisia, mutta arvelisin että ammattiyhdistysliike pitää kiinni saavutetuista eduistaan, kunnes valta siirtyy jonnekin muualle ja niitä etuja ei sitten olekaan.    Joku ennusti jo vuosia sitten että Suomen elintaso putoaa 50-luvun tasolle.  Saattaa olla ettei ole lomarahoja ja Pekkaspäiviä, voi kauheeta.

Mie ja Kauppaneuvos Purhonen

Jossain on taas isot juhlat, luultavasti perheen parissa.  Kauppaneuvos Kalle Purhonen on saapunut viralliseen vanhuuseläkeikään.

Kalle jos luet tätä, lupaan että 95 % yhteisistä muistoista jää kertomatta, mitäpä ne kellekään kuuluu.

Tapasin Kallen ensimmäistä kertaa Tampereen Sammonkadun Anttilassa, luultavasti vuosi oli 1975 tai 1976.  Meillä oli yhteinen ystävä ja työtoveri, Laitisen Saku, joka jo silloin kutsui Kallea kauppaneuvokseksi, vaikka oikeastaan hän taisi olla urheiluosaston myyjä.  Mutta titteli sopi kyllä hyvin tyyliin ja sopisi vieläkin.  Harmi ettei meistä ollut kummastakaan Sakun auttajaksi, hän menehtyi nuorena ongelmiinsa.  Aina kun menin käymään Hämeenlinnan vanhassa Anttilassa, kysyin asiakaspalvelusta, onko Kauppaneuvos itse paikalla, sain heti VIP-kohtelun.

Kalle oli Anttilaketjun peruskiviä, todellinen luottomies, joka heitettiin tiukimpiin paikkoihin avaamaan uusia taloja.  Uran huippu taisi olla tasan 15 vuotta sitten, Kalle oli Anttilan markkinointijohtaja, synttäripäivänä seisoi punainen Ferrari konttorin edessä ja muutenkin oli tyylikäs juhlapäivä.  Myöhemmin samalla viikolla keräännyttiin golfporukalla Vierumäelle jatkamaan synttäreitä.  Sillä kohdalla muisti pätkii tosi pahasti.

Minä olin varmaan samoihin aikoihin myös Euroopan omistaja, Toptenin valtias, ja joskus tuli väistämättä yhteentörmäyksiä markkinointijohdon kanssa, mutta Kalle on siitä mainio johtaja että hän antaa asioiden riidellä ja kuuntelee tarkasti vastapuolta ja oppii.    Molemminpuolinen arvostus kasvoi ja kasvaa edelleen.

Kallen kanssa joskus puhuttiin tai kirjoiteltiin, että jos joskus muisteltaisiin virallisestikin asioita yhdessä, ehkä olemme jo kuitenkin hieman rauhoittuneet, vaikka kumpaakin kohdeltiin Keskon taholta uran loppuvaiheessa törkeästi.  Ne asiat ehkä voisi julkaista, mutta annetaanhan ajan kulua, ehkä Anttilan tarina tarvitsee vielä taustatietoja jonakin päivänä.

Lupsakasta juhlapäivää!

Mie ja Katri-Helena

Kun näitä vanhoja muistaa, joskus järkyttyy kuinka nopeasti aika kuluu.  Katri-Helena täyttää tänään 70 vuotta, muistan olleeni hänen 50-vuotiskonsertissaan siis 20 vuotta sitten.  Outoa kun ihmiset vanhenevat nopeasti ja itse pysyy näin nuorekkaana.

Näin ensimmäisen kerran Katri-Helenan vuonna 1967, Joutsan Pommin urheilutalossa, Pommisuojaksi sitä kai kutsuttiin.  Vietin nuorena muutamia kesäviikkoja mummolassa Joutsassa ja serkkupojan kanssa päästiin katsomaan Danny-showta, Mustaa ja valkoista.   Katri oli silloin tosi hento ja pieni, myös esiintyjänä.  Enemmän tykkäsin mustasta, eli Anki Lindqvististä.

Oikeasti pääsin lähelle Katria vuonna 1978, Finnscandia, silloinen musiikin jättiläinen järjesti kauppiaspäivät Ähtärissä.  Tilaisuuteen oli kutsuttu kauppiaita ja mediaa, illalla esiintyi lähes koko Finnscandian artistikaarti.  Katri Helena ei ollut esiintymässä, mutta oli keikkamatkalla orkesterinsa kanssa ja istuimme sattumalta samaan aamiaispöytään.  Siinä oli erilainen Katri-Helena, yksi pojista, jutut olivat aivan erilaiset mitä ehkä imago oli, mutta tykkäsin. Mukana oli myös Timo Kalaoja.

Kolmas kerta oli tuo Warner Musicin kutsuvierastilaisuus Hartwall Areenalla, konsertin päätteeksi Katri tuli aitioon kättelemään vieraat, mukanaan tämä sulokiehkura Panu Rajala, huvittavaa minkäläinen vetovoima hänellä oli, kaikki emännät, meikäläisen mukaan lukien, olivat kuin sulaa vahaa.  Katri katseli hieman alta kulmain touhua.  

Jäin kiinni historian väärentämisestä, onneksi keksin itse sen.  Tilaisuudesta Hartwall Areenalla ei voi olla 20 vuotta, koska Areena avattiin vuonna 1997.  Oliko kiertue 50 vuotisjuhla vai 40 vuotistaiteilijajuhla, se jää nyt kaivertamaan.  50-vuotista taiteilijakiertuetta Katri kiersi vuonna 2013-2014.

Mie ja Sillanpää

Vein vaimon aamulla Onnipussiin, matka kohti Jari Sillanpään juhlakonserttia alkoi.  Nyt on  alkamassa A-luokan, viikko, ei ole koiraa eikä vaimoa.  Molemmat uhkaavat palata vielä elokuun aikana, hyvä niin.  Teimme Jari Sillanpään uran alkuvaiheessa paljonkin yhteistyötä, levy-yhtiön ja Jarin kanssa suoraankin.  Kun Jari sai ensimmäisen kultalevyn, Asko Järvi soitti minulle ja sanoi että he haluaisivat tulla luovuttamaan yhden minullekin kiitokseksi.  Olin kuitenkin aloittanut kesäloman ja olin mökillä, mutta sanoin että viekää Leenalle, työpaikalle, tiesin että hän oli paikalla.  No, Asko ja Jari soittivat konttorin ovikelloa, arvatkaa oliko avausrepliikki, Apua, minä kuolen...On siitä jossain kuvakin, kaksi herrasmiestä ja yksi shokissa oleva vaimo.

Jari oli erittäin mukava kaveri ja on varmaan vieläkin, samanlainen höpöttäjä mitä julkisestikin.  Ilmeisesti hän ei oikein luottanut kotimaisiin levy-yhtiöihin ja varmasti syystäkin.  Artistin saama korvaus levymyynnistä oli mitätön ja nykyisin se on vieläkin pienempi.  Fyysistä levyä oli kumminkin jaettava, siksi eri organisaatiot olivat tarpeen.  Jarilla on ollut poikkeuksellista bisnesvaistoa, hän on menestyksellisesti pyörittänyt omaa yritystoimintaa  ja isot levy-yhtiöt eivät ole päässeet välistävetäjiksi.

Pääsin tietysti kutsuvieraana mihin tahansa Jarin konserttiin.  Asko muistaa vieläkin joka kerta, kysyä, missä olit kun Mika Häkkinen voitti ensimmäisen kerran formula ykkösissä?  Olin pakotettuna Jarin Varastetut Helmet konsertissa , jouduin seuraamaan formulakisaa kommunikaattorista, ihmiset lähipenkillä pitivät seinähulluna, kun tuuletin ilmeisesti väärässä paikassa.  Sen jälkeen ei ole pakotettu, viimeksi nähtiin Jarin kiertue Savonlinna-salissa, eturivissä tietenkin.