keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Sairaskertomus ja kirjavinkkejä









Viime päivät ovat menneet kirjojen ja television parissa tiiviisti hyvistä golfilmoista huolimatta.  Sunnuntaina kävin ulkona kuvaamassa tyttären perheen puolesta myyntiin menevää lastenvaunua, joka lienee jonkinlainen lastenvaunujen Rolls Royce.  Sain kuvat otettua ja kannoin vaunua, yhdellä kädellä takaisin toiseen kerrokseen, kun rämähdin polvilleni kerrostasanteelle.  Ensimmäinen reaktio oli tietenkin että tähän päättyi lupaava urheilu-ura.  Sekä vaunut että isäntä saatiin sisälle.  Polvi äityi todella kipeäksi.  Sunnuntai-iltana sitä olisi ollut turha tarjota mihinkään kuvaukseen.  Tunnustelemalla toki sai selville että mitään ei ollut rikki, eikä levossa tuntunut kipua.  Vakuutusyhtiöön tein tapaturmailmoituksen sähköisesti. Maanantaiaamuna en olisi saanut housuja jalkaan, kengistä puhumattakaan, mutta polvi alkoi selvästi toimia, nyt ollaan jo keskiviikossa ja ensimmäinen kävelylenkki on tehty varovasti.  Terapiaa ja hoito-ohjeita olen saanut tohtoritason golfkaverilta.  Eiköhän tämä tästä vielä.

Ostakaa hienot lastenvaunut, niissä on kahva josta niitä voi kantaa.  Jostain palstalta ne löytyvät.
Hinta on ostajan ja myyjän välinen asia, mutta minulla on ollut nuoruudessa useita autoja jotka ovat halvempia kuin tuo vaunu uutena.

Vaikka huonepalvelu toimiikin aika heikosti, on tässä jotain positiivistakin.  Sorjosta tuli heti katsottua kolme osaa pötköön, hieman tulee mieleen hieno Silta-sarja, paljon on käytetty samoja kuvakulmia ja värejä.  Jääkiekkoa ja jalkapalloa on saanut katsoa rajattomasti. Netflixillä pyörii uusi sarja jossa Amerikan presidenttiä esittää Kiefer Sutherland, siis Jack Bauer.

Lukemista odotteli kaksi uutta kirjaa, Bruce Springsteenin Born To Run ja Topi Sorsakoskesta kertova teos Viimeiseen korttiin. Molemmat erittäin suositeltavia teoksia.

Springsteenin kirjasta selviää mm. miten hän tartutti isäänsä satiaiset.  On sekin tapa hoitaa isä-poika suhdetta.  Taas kerran kerrotaan, kuinka vaikea hyvänkin artistin on ollut päästä pinnalle ja sitten kun pääsee, joku kieroilija vie rahat.

Soittokunta Agents on ollut oma suosikkini jo Baddingin taustoilta, aivan tähän päivään saakka. Maailma on joskus pieni, kävelin Pulliaisen Esan ja hänen tyttärensä takana muutama ilta sitten iltalenkillä, he kinastelivat juuri siten kuin isä ja teini-ikäinen tytär kinastelee. Edellisen kerran törmäsimme Myyrmäen viinakaupassa, alan miehia kun olemme.

Ensimmäisen kerran näin Topin ja Agentsit EMI levy-yhtiön juhlissa, Poliisien majalla Lautta-
saaressa.  Näissä juhlissä rockpoliisit ja muut hienoperseet keskittyvät yleensä itseensä, mutta kun Topi aloitti laulaa, kaikki kynnelle kykenevät riensivät tanssimaan.  Hyvin outoa.  Sen tajusi kyllä heti, että tässä on jotain merkittävää syntymässä.

Seuraavalla kerralla olisi ollut mahdollisuus tavata, levyjä oli jo ostettu ja myyty kymmeniä tuhansia, levy-yhtiö järjesti alan miehille juotavaa Brankkarilla Albertinkadulla, vein Topille tuliaisiksi 60-luvun musiikkia CD-levyillä.  Raatikaisen Matti toimitti ne perille, mutta sanoi että taiteilija on nyt vähän huonolla tuulella, en mennyt peremmälle kabinettiin.

Topin ja Agentsien parhaita paloja löytyy runsaasti You Tubesta.  Kun kirjan on lukenut on pakko käydä läpi sekä levyt että videot, niiden synnystä ja alan ihmisistä on hyviä tarinoita kirjassa.

Suomessa tehdään paljon pienemmistäkin ihmisistä elokuvia, Topi kyllä ansaitsisi omansa.

Vaikka paljon muistankin asioita erilaisista levyistä, Topin yhteistyö Viikate-yhtyeen kanssa ei muistunut mieleen, sitä on ollut yhden singlelevyn verran-löytyy  https://youtu.be/DQNMjacgeu8


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Pieni lisäys TopTen historiikkiin


Kirjoitin Anttilan TopTenin historiikin kirjaan 12 Tuumaa, ostakaa se tai lainatkaa kirjastosta. Löysin käsikirjoituksen ja julkaisen ihan omalla luvalla pätkän jota kirjassa ei jostain syystä julkaistu. Tämä on kirjoitettu ennen kuin Kesko myi Anttilan saksalaisille. Kirjoituksessa on sen verran lukuvirhettä, että Kesko aiheutti organisaatiomuutoksella noin 200 miljoonan tappiot, joku puhuu summasta 1,2 miljardia, joka olisi koko Kesko-Tuko-Anttila seikkailun tappio. Se on pois kauppiaden osingoista ja mukana leivän hinnassa.

Kaikille eilen irtisanoitulle pahoittelut, te ja me teimme parhaamme, se ei riittänyt.

Titanic olisi vieläkin liikenteessä jos sitä olisi johdettu oikein, samoin Nokia, Anttila ja moni muu.

Jälkiviisaus on tietysti kauneinta viisautta.  Positiivista on ollut median kiinnostus Anttilan historiaan. Anttila on osa meidän perimää, ehkä siitä voisi jotain oppiakin.

Itsekin olen heittänyt satoja Anttilan kuvastoja roskiin, nyt niistä saisi divarissa 20 euroa kpl.  Kyllä köyhän pitäisi säästää kaikki! 






Vuonna 2013 alkoivat Anttilassa isot irtisanomiset, joille ei loppua näy, itse halusin lähteä heti kun oli mahdollista, eläkeputkeen, työt Anttilassa päättyivät toukokuussa 2013.  Jotain keskolaisesta johtamisesta kertoo sekin, että johtajat jotka tulivat Citymarketista ja tuhosivat Anttilan, jatkavat entiseen tapaan uudessa Citymarketin organisaatiossa, ”voittajien” joukossa, kuten he itse toteavat.   Harmittavasti työurani pituudeksi Anttilassa jäi vain 39 vuotta ja 8 kuukautta, neljästäkymmenestä vuodesta jäi puuttumaan  neljä kuukautta, olisin saanut taas uuden hienon rintamerkin ja viikon lomaa.   Sydän jäi kuitenkin Anttilaan,  harmittaa ja säälittää hyvien ihmisten kohtalo, yksi Suomen tunnetuimmista brändeistä tuhottiin muutamassa vuodessa, samalla tuhoutui oma elämäntyö.  Vuoden 2015 alussa Anttilan ja Citymarketin hankinnat eriytettiin, monet markkina-analyytikot arvelevat että Anttila tullaan ajamaan alas.

Miksi Anttilasta tuli Suomen johtava äänitekauppa ? Toki olen siihen  suurin syyllinen, mutta mukana on ollut monta huippuammattilaista; Jan Vuorinen,  Seppo Kaijansinkko, Markus Kovanen, Kristiina Karvinen, Mary Grön, Kimmo Hintikka, Elena Kataja muun muassa.  Kaikille yhteistä oli hurja yhteishenki, Anttilan henki, työpaikka oli sellainen ettei sieltä olisi millään malttanut lähteä kotiin.  Toinen oli organisaation keveys ja vapaus, minkä ostit sen myit, se oli jo Kalle Anttilan perintö, nopea päätöksenteko on aina valtti kilpailussa.  Kesko tuhosi tämän ja yrittämisen hengen kertaheitolla lopputuloksena kymmenien miljoonien tappiot ja satojen ihmisten irtisanomiset.   

tiistai 19. heinäkuuta 2016

RIP Anttila


ei muuta sanottavaa, leikkasin joitakin kirjoituksiani kaivokselan.blogspot.fi sivulta  Kirjoitettu 2015-2016




Suuret laivat eivät uppoa ihan sattumalta ja vahingossa, tarvitaan pitkä ketju laiminlyöntejä ja huonoa johtamista, näin kävi Anttilalle,  Avuttomien johtajien ja suojatyöpaikkojen määrä oli yksi suuri tuhon alku. Kuormastakin syötiin, monella tasolla.

Mihin tulokseen sitten tultiin palaverissa?  Itse asiassa esitin sen jo oikeasti Ari Akselille kesäkuussa 2011 ja myöhemmin vielä vt toimitusjohtaja Ismo Riitalalle , kun Akseli oli siirretty pois.  Akseli totesi vain ettei hän voi tuollaista esittää.  Ideassa ei ole mitään salaista, se oli jo tehty Ruotsissa Åhlens-tavarataloissa ja sitä tekee Stockmann parhaillaan.

Tavarataloon jää vain tuotteita joiden myyntikate ylittää 35 %. Kaikki kiva, kuten televisiot, puhelimet, tietotekniikka, digikuvaus ym heitetään yli laidan.  Musiikki, elokuvat ja kirjat voivat jäädä mutta ei niitä kohta kukaan osta.  

On mahdollista, kuten Stockan tapauksessa, että joku toinen hoitaa pienikatteisen kaupan tavaratalon tiloissa.  Anttilan kohdalla nuo poisheitettävät tuotteet muodostavat yli puolet NetAnttilan myynnistä, tavaratalojen kohdalla taas lähes kaikista tappioista.  Toki tuohon eilen ilmoitettuun yli 60 miljoonan tappioon on saatu varmaan mahtumaan jo Citymarketinkin kuluja.

Vanha sanonta on, että jos liikutat naista, liikutat koko kylää.  Vain pukeutumisen ja kodin sisustamisen katteilla voi Anttila nostaa nokan pinnalle.  Nythän on mahdollista palauttaa hieno brändi Kodin Anttila, kansa ei ole oppinut puhumaan Kodin Ykkösistä, vaikka sen palvontaan on käytetty julmasti aikaa ja rahaa.

Totuus kuitenkin on että nämä isot ketjut ovat sörssineet itse asiansa.  Olin lähes neljäkymmentä vuotta menestyksellä Anttilan hankinnassa ja markkinoinnissa, kunnes tuli Citymarketista kaiken tietävä johtajatar joka ei löytänyt minulle mitään tehtävää. Samainen johtaja ja Citymarketista tullut viisaiden ryhmä aiheutti kaiken kaikkiaan Keskolle lähes 200 miljoonan kokonaistappion, kun operatiiviseen tuloksen lisätään myyntitappio.    Sanomattakin on selvää että tappion tekijät ovat edelleen tehtävissään. Minulla on säilynyt keskusteluyhteys vanhoihin ketjuihin, ja myös niihin ketjuihin joihin on siirtynyt entisiä työtovereita ja alaisia, paniikki on kaikilla sama.  Stockmann on tehnyt radikaaleja toimenpiteitä ja vuokrannut tiloja ulkopuolisille ketjuille.  Sama on edessä Citymarketilla.  Prisma pystyy vielä kauan piilottamaan kannattamattoman käyttötavarakaupan ruuan hintaan.  Olen läheltä seurannut lähimmän Prisman. Savonlinnassa, uudistumista.  Säälittävän vanhanaikaista touhua.

Voittajia markkinoilla ovat mm. Bauhaus, Gigantti,  Clas Ohlsson, Motonet, Tokmanni, ja monet vaatekaupan ketjut, jotka ovat löytäneet tavaratalokaupan heikon kohdan, mielenkiinnottoman valikoiman ja huonon palvelun.  Onhan tavaratalokaupassa yksi vastarannan kiiski, jonka julkisivu ja toimitusjohtaja on lähes päivittäin lööpeissä.  Luultavasti kuitenkin kaupan menestyksen takana on osaava henkilökunta, ja ilmainen markkinointi jonka televisio ja iltapäivälehdet hoitavat.

Anttilassa ja Citymarketissa tehtiin paljon pieniä virheitä, todellisen kaupan kehitys laiminlyötiin.
Hankinta oli se josta Anttila syntyi ja hankinta oli se johon se hiipui, kun Anttilan ja Citymarketin hankinnat yhdistettiin ja ammattitaitoiset ostajat alkoivat täytellä exeleitä. Kun henkilöstöä rekrytoitiin, aloituspalkat olivat niin naurettavia, ettei valmiita tekijöitä saanut edes haastatteluun.  Piti ottaa omasta kuormasta tai palkata halvin mahdollinen. Huipputekijät tietävät varmasti tilanteen eri ketjuissa, eivätkä niihin edes hakeudukaan.  Suomessa parhaat ketjut ovat nyt ulkomaisessa omistuksessa, halpatavarat hoitaa taitavasti Tokmanni ja muut ketjut joille Anttilassa naureskeltiin, muistan olleeni itsekin naurajien joukossa.

Anttilan johto oli tietyssä vaiheessa enemmän kiinnostunut omista optioistaan kuin liiketoiminnan kehittämisestä.  Kun tuli määräys tehostaa toimintoja, koko toimiva johto aloitti mm. supistamaan matkabudjettia.  Eräänä vuonna kollegani, pukeutumisen markkinointipäällikkö joka oli vastuussa Anttilan vaatetuksen maahantuonnista, kyllästyi näihin supistuksiin ja jätti vuoden väliin kaikki omat matkansa.  Toimitusjohtajaa ja talousjohtajaa asia ei kiinnostanut.   Entinen kollega on tietämäni mukaan edelleen hankintatehtävissä voitokkaassa ketjussa.


Totta puhuen, juna meni jo, tavarataloilla ei ole markkinoilla mitään mahdollisuuksia, menetettyjä markkinoita ei saada millään hintaa takaisin.  En spekuloi uuden Anttilan kohtalolla, he ovat olleet hiljaa kuin kusi sukassa, mutta hommaa on mahdoton enää saada takaisin entiselle uralle. Voihan olla että markkinoille tulee aivan jotain muuta.




Olin jo päättänyt että jätän entisen työnantajani Anttilan tekemiset rauhaan, mutta päivän Hesari ja Anttilan FB-sivut kirvoittivat kirjoittamaan.  Meitä entisiä markkinoijia Anttilasta on vapaalla jalalla ehkä kymmeniä,  luulen että tänään tunsimme kaikki samalla tavalla, kuten sen itse totesin FB-sivullani, jonkun kassa täyttyy, mutta ei Anttilan.  En tunne Anttilan lukuja enkä tuloksia enää, arvioisin kumminkin että myynti on pudonnut puoleen parhaista ajoista 2010-2011.
Samaan aikaan ovat porskuttaneet eteenpäin Tokmanni, Puuilo, Keskinen, Motonet, mitä näitä nyt onkaan, kaikki kotimaisia. Lisäksi suuret ulkomaiset ketjut
Helsingin Sanomissa oli tällä viikolla haastattelu norjalaisesta kauppiaasta joka perusti aikanaan Eljköpin, josta tuli Gigantti ja sittemmin XXLn joka on tullut hurjalla vauhdilla Suomeenkin.
Lainasin otteita ihan omalla luvalla haastattelusta, kaikki alempana.  Sanoma on että ruuti on jo keksitty, sitä pitää keksiä vain lisää.
Anttila teki vuosien mittaan valintoja jotka menivät metsään. Lopullinen saattohoito tuli Citymarketin johdosta, joka tuli näyttämään kaupanteon mallia.
Anttilassa oli kyllä tieto tuosta ruudista, mutta johto keskittyi enemmän liturgiaan ja johtamiseen, kaupanteko unohdettiin.
Tässä näitä norjalaisia viisauksia;
Jotta hinnat saadaan pidettyä edullisina, myyntiä tarvitaan paljon. Tärkein väline myynnin kasvattamisessa on mainonta, johon Tidemandsen sanoo XXL:n panostavan kilpailijoita enemmän.





keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Its only Rock´n Roll



Vuosi taisi olla 1998.  Helsingissä oli Rolling Stones konsertti johon levy-yhtiö oli kutsunut alan miehiä, ohjelmassa oli myös bändin tapaaminen ennen konserttia.  Anne tytär oli töissä Helsingissä, levy-yhtiöstä kerrottiin että joku oli peruuttanut tulonsa, sain hänen lippunsa, taisi olla aikamoinen yllätys Annelle kun mentiin takaovesta stadionille ja päästiin kuvaussessioon.

Tilaisuus kesti noin minuutin, bändi tuli sisään ja kätteli kaikki vieraat, jotka oli valmiiksi järjestetty kahteen ryhmään, kättelyn jälkeen bändi meni ryhmän eteen ja räps, siinä se oli.  Ei ne taida meikäläistä muistaa.

Kävin tiistaina Lontoossa Rolling Stones-näyttelyssä, joka on Chelseassa Saatchi-galleriassa.  Näyttelyyn on kerätty Rollareiden historia, on alkuperäisiä soittimia, koulutodistuksia, promovideoita, esiintymisasuja, videoita, elokuvia, kiertuehistoriaa jne.  Ehdottomasti käymisen arvoinen näyttely, siellä tajuaa jokainen kuinka valtava bändin ura on ollut.  Kun katselin bändin dokumenttielokuvia, joita on yhdessä huoneessa, tuli vähän haikea olo, tälläisia bändejä ei enää ole eikä tule, rajallinen on aika heillä kuin meillä itselläkin.  Tuoreissa kuvissa Charlie Watts on todella hauraan näköinen.

Näyttelyn yleisö oli saman ikäistä kuin bändikin,  Kuvaaminen oli kielletty, mutta kännyköitä käytettiin joka huoneessa.  Kannattaa vuokrata eteisestä soitin, joka opastaa huoneesta toiseen ja kertoo mistä on kysymys.  Lipun hinta valitettavasti vähintään kolminkertaistuu kun tulee muistokaupan kautta ulos.  Rolling Stones on kaiken muun lisäksi valtava bisnes.  En tiedä, mutta luulisin että näyttely lähtee jenkkeihin, siellä se tekee varmasti vielä enemmän rahaa.

Olen nähnyt Rollarit konsertissa muutaman kerran, eka kerta Göteborgissa oli todella mahtava.  Vuonna 2007 en enää halunnut mennä Helsingin konserttiin, vaikka olisin saanut lipunkin.  Luulen että soitto ei ollut enää ihan kohdallaan, parempi muistaa hyvät ajat.  Rollarit esiintyivät joku aika sitten Kuubassa, ehkä siitäkin tulee vielä virallista kuvaa, You Tubessa on joitakin heikkoja pätkiä.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Erinomanlaista palautetta







Olin jo päättänyt että jätän entisen työnantajani Anttilan tekemiset rauhaan, mutta päivän Hesari ja Anttilan FB-sivut kirvoittivat kirjoittamaan.  Meitä entisiä markkinoijia Anttilasta on vapaalla jalalla ehkä kymmeniä,  luulen että tänään tunsimme kaikki samalla tavalla, kuten sen itse totesin FB-sivullani, jonkun kassa täyttyy, mutta ei Anttilan.  En tunne Anttilan lukuja enkä tuloksia enää, arvioisin kumminkin että myynti on pudonnut puoleen parhaista ajoista 2010-2011.
Samaan aikaan ovat porskuttaneet eteenpäin Tokmanni, Puuilo, Keskinen, Motonet, mitä näitä nyt onkaan, kaikki kotimaisia. Lisäksi suuret ulkomaiset ketjut
Helsingin Sanomissa oli tällä viikolla haastattelu norjalaisesta kauppiaasta joka perusti aikanaan Eljköpin, josta tuli Gigantti ja sittemmin XXLn joka on tullut hurjalla vauhdilla Suomeenkin.
Lainasin otteita ihan omalla luvalla haastattelusta, kaikki alempana.  Sanoma on että ruuti on jo keksitty, sitä pitää keksiä vain lisää.
Anttila teki vuosien mittaan valintoja jotka menivät metsään. Lopullinen saattohoito tuli Citymarketin johdosta, joka tuli näyttämään kaupanteon mallia.
Anttilassa oli kyllä tieto tuosta ruudista, mutta johto keskittyi enemmän liturgiaan ja johtamiseen, kaupanteko unohdettiin.
Tässä näitä norjalaisia viisauksia;
Jotta hinnat saadaan pidettyä edullisina, myyntiä tarvitaan paljon. Tärkein väline myynnin kasvattamisessa on mainonta, johon Tidemandsen sanoo XXL:n panostavan kilpailijoita enemmän.
”Se on ainut asia, jossa emme säästele”, hän kertoo.
Ketjun vetämisessä on kaksi tärkeää asiaa: pitää ostaa mahdollisimman halvalla ja myydä mahdollisimman kalliilla. Expert ei ollut hyvä kummassakaan.”
Verkko kasvattaa Tidemandsenin mukaan myyntiä erityisesti siten, että ostokset tehdään verkossa ja tavarat haetaan myymälästä. Kauppojen pitää hänen mukaansa vastata verkon haasteeseen viihdyttämällä kuluttajia.
”Kauppojen pitää olla jännittävämpiä.”

Kaupanteko vei Tidemandsenin mukanaan. Erityisesti häntä viehättää se, että kun lehdessä on jonkin uuden kampanjan mainos, kuluttajien palaute näkyy heti kassassa.
”Siinä on taikaa.”

Øivind Tidemandsen toistaa XXL:ssä vähittäiskaupan temppuja, joita hän alkoi opetella Norjassa 1980-luvulla.








Lisäksi pari suoraa lainausta Anttilan FB sivuilta, asiakkailta. 
Tiedoksi kaikille, ketkä harkitsevat tilaamista tästä "Suomen parhaasta nettikaupasta": Varaudu siihen, että jos palautat tuotteen, saat odottaa rahojasi useita kuukausia. Itse palautin tuotteen 8.2.2016 enkä ole vieläkään saanut rahojani takaisin, vaikka he niin aina lupaavatkin. Kilpailu ja kuluttajavirastoon valitus tehty, ei vaikutusta. Seuraavaksi asiaa hoitaa kuluttajariitalautakunt



Olen monta kertaa tilannut ostoksia Anttilan nettisivuilta. Viime kerralla huomasin suureksi yllätyksekseni, että asiakkaan pitää maksaa tätä nykyä 1,99€ siitä, että hän voi maksaa ostoksensa! Anttila on ulkoistanut laskutuksen Avardalle ja muutoksen nähtävästi maksaa asiakas. Anttilan asiakaspalvelu vastasi että "kiitos arvokkaasta palautteesta, näin on valitettavasti asia". Niinpä.


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Tur-kissa(enimmäkseen golfaiheista höpinää)



Käväisin viikon verran pelaamassa golfia Turkin Belekissä.  Paljon oli sitä seutua kehuttu golfpiireissä ja totta se on, golfarin paratiisi, jos tykkää vain golfata, syödä ja vielä jaksaa juodakin.
Belekin kentät ovat paremmassa kunnossa kuin suuri osa Espanjan kentistä, johtuen ehkä veden saannista, jota Turkissa riittää, mutta joka on joskus Espanjassa kortilla.

Suomesta tehdään pääasiassa all-inclusive matkoja, jossa kalliiseen hintaan sitten sisältyy kaikki pelit, hotelli ja eläminen.   Vie muutaman päivän ennenkuin tottuu ajatukseen ettei ilmainen ruoka syömällä lopu.  Toki mietimme sitäkin, että jos tempoo kaksin käsin Irish Coffeeta, matkahan halpuuntuu.  Kumma kyllä, en nähnyt yhtään humalaista tai krapulaista.

Hotellin ravintolassa tarjottiin kolme kertaa päivässä runsaan sadan eri aterialaadun aamiainen, lounas ja illallinen, yöllä olisi vielä saanut yöpalaa.  Jos missasi jonkun aterian, sai sitten tilata välipalaksi vaikka hampurilaisen.  Kaikki ilmaiseksi.  Vain kaurapuuro ja mämmi puuttuivat, josta pitkä miinus..

Belekissä on 15 golfkenttää, koko Turkissa vain 29.  Golf on näkyvin osa Belekin aluetta, vaikka varsinainen bisnes onkin perinteinen rantaturismi.  Laskimme että kentille mahtuu kerralla noin 1500-2000  pelaajaa/vrk, kun majoituskapasiteetti täytyy olla kymmeniätuhasia, ehkä yli satakin tuhatta.

Turistisesonki oli vasta alkamassa, selvästi huomasi ettei paikalla ollut venäläisiä, se on iso isku taloudelle, tosin Putin on luvannut että lähialueelle voidaan tulla takaisin muutamassa tunnissa.  Syyrian rajalle on noin 500 kilometriä. Eniten pelaajia tuntui olevan Tanskasta ja Ruotsista, myöskään saksalaisia ei näkynyt.

Golf on Turkissa harvojen huvi, syy on varmaan hinnoittelu, pelikierros maksaa normaalisti vähintään 100 euroa, se on tavalliselle turkkilaiselle iso raha.  En tiedä yhtään turkkilaista ammattilaista.  Tilanne oli aikanaan sama Virossakin, kenttiä käytti lähinnä turistit.

Ymmärrän nyt miksi Turkin presidentillä täytyy olla 1100 huonetta kotona, koska nämä rantahotellit ovat valtavia palatseja, isompia kuin mikään julkinen rakennus Suomessa. Täytyyhän pressan erottua jollain tavalla majatalon pitäjistä.

Belekin kentät ovat kaikki loistokunnossa, jos joku kenttä ei olisi, tieto leviäisi yhdessä päivässä sosiaalisen median kautta ja se olisi siinä.  Kentät on rakennettu tasaiselle hiekkamaalle, eivät poikkea toisistaan kovin paljon profiililtaan,  puita on niin penteleesti, aika monen takana olen käynyt kuokkimassa.

Pelasimme mm. Caryan kentän, jossa marraskuussa pelataan European Tourin osakilpailu.  Ehdoton kokemus oli myös links kenttä Lykia.   Kahdeksan kierrosta seitsemässä päivässä on ilman muuta liikaa, mutta mitä muutakaan olisi voinut kun paratiisiin pääsee.

Golfin peluu alkaa aina alusta, jos on takana talvitauko.  Pientä kehitystä tapahtuu joka päivä, kunnes viikossa on jo omalla tasolla.    Itselle sattui yhdelle kierrokselle tilanteet, jotka tuskin enää tässä elämässä toistuvat; ensin par nelosella pallo viidestäkymmenestä metristä suoraan reikään, sitten hetken päästä par vitosella pallo reikään 140 metristä.  Samalla kierroksella löin viisi bunkkerilyöntiä, samasta bunkkerista.  Yöllä pitikin katsoa opetusvideo, sitten taas pallo lensi.

Varsinaisesta Turkista ei Belekin matkaaja juuri ehdi nähdä muuta kuin vilahduksia bussin ikkunasta. Paljon näkyi rähjäisiä kyliä, seassa marmoripalatseja.  Golfkentät ja hotellialueet ovat tarkasti vartioituja, eikä varmaan ihan syyttä.

Olin vähällä jäädä Turkkiin asumaan, paluumatkaa oli tehty lentokentälle 15 minuuttia kun totesin että passi jäi hotelliin.  Bussikuski käänsi auton ja passi haettiin, ehkä tilanne olisi toisenlainen, jos olisin huomannut asian vasta lentökentällä.  Tämä tilanne tulee varmaan uusintana painajaisissa vielä monta kertaa.

Paluu kotikulmille oli myös sykähdyttävä, lähdin täydentämään jääkaappia lähikaupasta, matkalla kauppaan kaksi naista meinasi käydä käsiksi, olin kävellyt kuulema uhkaavasti heidän ohitseen.  Olemuksesta huokui joku muukin kuin nautitut oluet.  Onneksi ymmärsin kävellä ripeästi karkuun, siitä olisi voinut syntyä tilanne, jota selviteltäisiin putkassa.  Sinänsä sieltä olisi saanut aihetta seuraavaan raporttiin.

Turkissa riittää kavereita kaikille, yllä oleva kissa otti minut mentorikseen heti ensimmäisestä ateriasta lähtien.  Hotellissa on kulkukissoille oikein oma talonsakin.


torstai 17. maaliskuuta 2016

Golfia, lapsenlapsia, matkailua ja politiikkaa


Nyt otsikossa kerralla kaikki - jos ei kiinnosta, niin ei kannata jatkaa.  Pornoakin on. Äsken tuli ryhmään Kimppakyydit-Savonlinna,  linkki pornosivulle.  En katsonut mutta vaikutti että joku oli hakkeroinut sivun tai sitten siellä ei ollut mitään estoja.  Ylläpitäjä lienee saanut nopeaa palautetta, linkki hävisi.  Itsekin tein ilmiannon Facebookiin, nyt vaan odottamaan miljoonan dollarin korvausta henkisistä kärsimyksistä. Saattoihan se olla huumoriakin, ei noista savolaisista koskaan tiedä. Nuo Kimppakyydit ovat loistava yhteisöllinen tapa säästää matkakuluissa ja päästä poikkeusreiteille. Uber johon ei virkamiehet ja kaiken kieltäjät pääse käsiksi.

Useat bloggaajat paheksuvat nyt palstoillaan Axel Smithin touhuja. Voin minäkin yhden paljastuksen tehdä, hänen viihdebisnesuransa alkoi myyjänä City-Anttilan Toptenissä, erittäin pidetty ja asiantunteva levykauppias.  En puolusta tekoja, hän itsekin jääväsi itsensä ja viisaasti poistui tänään julkisuudesta, mutta on kova rasti pojalla.  Vapaana kulkee ja keikkailee pahempiakin rikollisia, naisenhakkaajia ja muita.  Ehkä nyt on paikka miettiä mitä isona tekisi, opiskella tai jotain.

Toinenkin  entinen anttilainen on juuri tulossa tvstä tutuksi.  Cende Jauhiainen esiintyy parhaillaan katastrofikokkiohjelmassa. Toivotaan oikein huonoa menestystä, Cende oli yksi värikkäimmistä työkavereista, enkä taatusti kerro yhtään tarinaa. Tai ehkä sen että kerran tarjosin rahaa, ettei hän laulaisi firman bändissä, ei puhuttu sitten moneen kuukauteen.  Toivottavasti Cende joskus kertoo omat tarinansa.

Ensimmäinen golfkenttä avattiin eilen Suomessa, Vihdissä, veikkaisin että huomenna sekin menee kiinni, talvi tulee takaisin.  Ensimmäisen kerran en itse ollut mukana, viiteentoista vuoteen, jotain parempaa on luvassa, ei kannata pilata hyvää harjoituskautta.   Viime vuonna pelattiin jo täysiä maaliskuun alussa, nyt kevät näyttää olevan jopa kuukauden myöhässä.

Kävin moikkaamassa tyttärien poikia Lontoon kylässä, kovasti ovat kasvaneet, puhetta tulee kovasti mutta vielä siitä ei ymmärrä mitään. Olihan se kiva, kun kolmen kuukauden tauon jälkeen molemmat totesivat että Pappa!  Enhän minä sitä paljon ole mainostanut.  Ei nämä nykynuoret osaa ujostella.   Odotan vain kun puhetaito kehittyy, silloin varmaan Skypetetään joka päivä.

Toisen poikasen ykkösjuttu on tällä hetkellä Titi-nalle.  Hänen lastenhoitajansa vaiko onko se Nanny, kertoi olleensa pienenä Titinallen ykkösfani, hänen kotinsa on siellä missä Titiperhe nyt asustaa. Hän ei koskaan päässyt konsertteihin.  Ne jotka Askon ja minut tuntevat, tietävät että jotain pientä jekkua on suunnitteilla.

Luin matkalla kirjan jonka jokaisen historiasta kiinnostuneen pitäisi lukea ja varsinkin niiden jotka äänestävät tai aikovat äänestää Kepua.  Kirja on Jarmo Korhosen Valtataistelu.  Kirja on kooste Suomen lähihistoriasta, ei siinä mitään uutta sensaatiota ole, mutta kertoo lähinnä sen että Urho Kekkonen oli jo vuonna 1972 kykenemätön tehtäväänsä, mutta erosi vasta lokauussa 1981. Taustavoimat pitivät ukon piilossa huonoina päivinä, lehdistö jätti kertomatta mitä omin silmin näki ja kuuli.  Paavo Väyrynen on toinen roolihahmo, jonka ahneus ja vallanhimo kerrotaan tarkkaan.  Kekkosen neuvo Väyryselle oli että hankkii omalta kotiseudultaan vahvan kannatuksen, silloin pysyy pinnalla.  Kirjassa kerrotaan myös kuinka syvällä Neuvostoliitto oli Suomen korkeimmassa johdossa.  Kirjan luettua, tulee mieleen että onkohan kulisseissa mikään muuttunut, varsinkin kun tänään on saatu uusi presidenttiehdokas ja eiköhän se Paavokin ole mukana vielä seuraavissa vaaleissa.  Uskaltaakohan kukaan koskaan tehdä noista ajoista elokuvan tai tv-sarjan.  Ainakin Yle varmaan tekee kaikkensa ettei niin käy, sielläkään ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa.  Oma veikkaukseni on että seuraava presidentti on Pekka Haavisto, ei vihreytensä vuoksi mutta ehkä kansa on kyllästynyt oikeisiin kieroilijoihin.

Lontoolaiset ovat aina olleet kohteliaita, mutta nyt tuntui että he ovat sitä vieläkin enemmän.  Sitten tajusin yhdellä bussireissulla, että minä olen se vanhus, jolle nuoret naiset antavat istumapaikkansa. Voi saatana.

Ehkä lisää tarinaa ennemmin tai myöhemmin.  




torstai 25. helmikuuta 2016

Talvisia tarinoita



Viime vuonna tänä päivänä avattiin Suomessa ensimmäinen golfkenttä pelaajille.  Edelleenkin odotellaan sitä ilmastonmuutosta jotta pääsisi tästä kurjuudesta.

Sain viestin ja FB kaverin Fidzi-saarilta, entinen anttilalainen ja sittemmin hyvin menestynyt tukkukauppias, Ahjopalon Matti kiertää maailmaa ja kertoo seikkailuistaan hauskassa blogissa, osoitteessa

http://mattisdiary.blogspot.fi/

Lukekaa ja nauttikaa, eipä tarvitse itse mennä matkoille.  Kannattaa lukea Matin seikkailut aivan alusta asti.  Matti kirjoittaa englanniksi.  Hän tapaa niin paljon kauniita naisia reissuillaan, että joskus pelottaa ettei vaan sattuis mitään.  Toisaalta kauneus on aina katsojan silmissä.

Matti oli Anttilan ensimmäinen musiikin ostaja, kertokoon joskus itse koko tarinan.  Hän osti Kalle Anttilan aikaan joltakin ohikulkijalta erän levyjä, vaikka ne eivät hänelle kuuluneetkaan, ja myi ne onnistuneesti pois ja sai säilyttää työpaikkansa. Me teimme sittemmin 40 tai 50 vuotiskampanjan aiheesta.  Matin luvalla.

Hetken aikaa piti itsekin miettiä, missä hitossa on Fidzi, mutta aika hyvin osasin sen laittaa kartalle.  Mietippä ite.   Vastikään siellä taisi olla kaikkien aikojen myräkkä.  Sen verran googlasin että sieltä löytyy viisi golfkenttää ja Loma niminen saari.  

Kiinassa ollaan rakentamassa valtavaa teleskooppia, jonka alta häädetään 9000 asukasta.  Teleskoopin tarkoituksena on ottaa yhteyttä muihin elollisiin maailmankaikkeudessa.  Sitä ehkä kannattaisi miettiä, jospa sittenkin oltaisiin ihan hiljaa täällä.  Sieltähän saattaa tulla delegaatio ja alkaa kysellä asioita.  Ensimmäisenä listalla olisi varmaan tuo Syyrian sota.  Avaruuslaivan kapteeni varmaan kysyisi, miksi siellä soditaan, kuka siellä sotii ketä vastaan, mistä nämä eri osapuolet saa rahaa ja aseita, mitäpä arvelette, tuleeko rauha ja kaikki viisikymmentä eri armeijaa jatkaa sitten onnellista rinnakkaisoloa ?

Katsoin eilen viimeisimmän James Bond-elokuvan DVDltä, se oli jotenkin unohtunut mennä teatteriin katsomaan.  Se oli ensimmäinen elokuva jonka katsoin DVDltä tänä vuonna, elokuvia tulee niin valtavasti C-Morelta ja Viasatilta, ettei vanhan miehen tarvitse enää mennä kykkimään kotiteatterin kimppuun.   Minusta leffa oli huono, siinä kyllä oikaistaan joka paikassa liikaa.  Tilasin elokuvan Kodin1 comista, hintaan 13,99 joka lienee markkinoiden halvin.  Jostain syystä kauppasaksa antaa vieläkin keskolaisille alennusta, tässä tapauksessa se oli 40 senttiä.  Paketti tuli Porttipuiston Kodin Ykköseen ilman toimituskuluja, siinä oli kolme erillistä A-4sta mukana, joista mikään ei ollut lasku.  Lasku tulee myöhemmin.  Jotenkin tuntuu ettei tuossa ole mitään järkeä, mutta ei se minulle kuulu.  Olipa muuten todella ystävällistä ja huumoritajuista henkilökuntaa Porttipuistossa, hyvänä asiakkaana ostin vielä kaksi BluRay elokuvaa, kaksi euroa kappale. Voisi lyödä vetoa että ne löytyvät vielä muoveissa vuoden päästä.

Jotkut ovat ihmetelleet, missä Minnie luuraa, kun ei ole kuvissa mukana.  Minnien oikea emäntä on lomalla Suomessa ja me vietämme koiravapaata viikkoa.  Tilanne on todella outo, Minnie on meillä se joka pitää vanhukset liikkeessä.   Itselläkin on jo kahtena aamuna jäänyt lenkki tekemättä. Eilen kävin korvikkeena silittämässä Vanhan Pehtoorin Kulkuri-kissaa.   Meidän pitäisi ottaa samanlainen asenne elämään kuin koira ottaa, se ei mieti eilisiä eikä huomista, vain tämä päivä on se johon voi vaikuttaa.    Tuommoinen Minnie-koira pitäisi olla jokaisella työpaikalla, useimilla se mahdollisuus on tosin kielletty, koska elämme Sääntö-Suomessa. Minnie olisi päässyt kesätöihin Punkaharjulle, vierailemaan vanhainkodeissa, mutta siitäkin on tehty byrokraattista, en viitsi mennä kursseille enkä liittyä Suomen Kennelliittoon.  Mummot pysähtyy muutenkin Minnien kohdalla ja kävelysauvat karkailee siunaillessa.

Eilen oli Hesarissa juttua näistä valittajista.  Esimerkkinä oli tämä lentomelusta valittaminen joka ohittaa suosiossa jo liito-oravatkin.  Yksi henkilö Hämeenkylästä on valittanut kun suunniteltu asuntoalue Kivistössä voisi kärsiä.lentomelusta.  Saattaa olla että valitus viivästyttää tuhansien ihmisten muuttamisen alueelle vuosikausiksi. Valituksen käsittely saattaa kestää vuosia - voi härregud.  Tätä olisi turha selittää niille avaruusmiehille.

Vastaavasti meillä on sitten mainio sananvapaus, yksityistä ihmistä saa vapaasti pilkata ja loukata, nimettömänä tai nimimerkin takaa, lukekaapa Suomi24 paikkakuntaisia keskustelupalstoja.  Suomi 24n omistaa tanskalainen Aller-perhe, sama joka julkaisee 7-päivää lehteä.  Samaa tekee tämä Mitä Vittua julkaisu, joka viimeksi kaivoi tv-toimittajan vanhan huumetuomion etusivulleen ja innokkaat lukijat kommentoivat omalla nimellään, ilman mitään seuraamuksia.  Tuomiosta oli 14 vuotta.

Olen joskus ennenkin arvellut että meillä saattaa olla käsissä kaikkien aikojen surkein hallitus.  Kaikki viihdeohjelmat menettävät katsojia, kun seitsemän uutiset ovat paljon hauskemmat.  Äijiltä tulee puhetta kuin ripulipaskaa, mutta mitään ei tapahdu.  Ja oppositio on kaikesta eri mieltä.  Toki onhan hallitus saanut aikaan jotain, pysäköintikiekko voi olla nyt erivärinen ja erimuotoinen kuin ennen.  Ja kaupat ovat entistä kauemmin tyhjinä iltaisin.  

Ei mulla muuta, lähden hiihtämään.

jälkikirjoitus ;  Syyriassa on uutisten mukaan yli sata ryhmää jotka ovat sitoutuneet tulitaukoon










perjantai 29. tammikuuta 2016

Seksiä, valheita ja filminauhaa


Kävin katsomassa ensi-illassa kotimaisen elokuvan Anna mulle lovee, Love Recordsin tarinan.  Kotimaiset elokuvat pitää käydä katsomassa, kannatuksen vuoksi,olipa ne hyviä tai huonoja.  En sano oliko hyvä vai huono, katsokaa itse.  Flamingon 340 hengen salissa oli noin 20 katsojaa, ei ennusta oikein hyvää, toki näytös oli 15.40, mutta mutta

Love Records on aiheena kiinnostava, tein itse kauppaa Loven kanssa 1975 alkaen, konkurssiin saakka.  Love on julkaissut kaikkiaan 450 LPta ja saman verran sinkkuja, se on huikea määrä.

Elokuva on yhtä lailla Atte Blomin tarina kuin Loven historia, tarinassa oli sen verran uutta ja outoa minullekin, joten voisi sanoa että siinä valehdellaan.  Atte oli jo ehtinyt antaa haastattelun Yle.fin Kulttuuricoctailille, jossa hän kertookin että tarinassa oli paljon huuhaata.  Topi Kärjen osuus elokuvassa on aika käsittämätön, en itse muista että Kärki oli ollut millään tavalla tekemisissä Love Recordsin kanssa, samoin kauppaneuvos Lindbergistä oli tehty melkoinen konna, tuskin hänkään pitkätukkien kanssa neuvotteli, jos joku neuvotteli, se oli John Eric Westö.  Istuin Fazerin saunassa aika usein, olin heidän suurin asiakkaansa, kaikenlaista siellä puhuttiin .Fazerilla oli aikanaan noin 80 prosentin osuus äänitteiden jakelusta, sillä tavalla he olisivat voineet kiristää Love Recordsia, kuten leffassa kerrottiin, ehkä he tekivätkin, helppoa se olisi ollut.  70-luvun loppupuolella Anttila ja Valintatalo nopeasti tuhosivat tuon melkein monopolin, mutta oli heillä siihen omaakin ansiota.

Itse en olisi valinnut Riku Niemistä leffaan, enkä valitsisi mihinkään muuhunkaan vähään aikaan, kaverin kasvot ovat kuluneet, maneerit ovat kaikissa rooleissa samat.

Petelius on Topi Kärkenä hyvä, voisi näytellä Kärkeä hyvinkin jos hänestä tehtäisiin oma elokuva.  Petelius on näköjään myynyt itsensä ossuuskaupan halvennusmainokseen, ei ole varmaan ollut halpa herra, mutta se on toinen tarina.

Jos tupakanpolton katseleminen ei miellytä, ei kannata mennä tähän leffaan, pössytteleminen on viety ihan äärimmäisyyksiin.  Vaatteet joutuu tuulettamaan leffan jälkeen.

Atte on hieno mies, tutustuin häneen vasta joskus Midemissä ja hänen myöhempien yritysten kautta, muistatteko sellaisenkin levymerkin kuin Atte, Matti ja Teppo!

Jaa, missä se seksi ? No se oli markkinointijippo, kaikki lukee loppuun saakka.

Ehkä kumminkin mainitaan tänäänkin entinen työnantaja joka markkinoi peniksen muotoista paistinpannua, ja sitten ottaa pannun pois myynnistä.  Selityksiä mietitään varmaan pikapalaverissa.
Itse olisin tilannut kontillisen lisää, nyt sen tekee joku muu.




Jälkikirjoitus 8.2.   Luin uudestaan Love Recordsista tehdyn kirjan, kirjoittaja Miska Rantanen, siitä lienee kaksikin päivitettyä versiota.  Yksi virhe yllä olevassa kirjoitelmassa on, Love Recordsin kolmikko on käynyt tapaamassa Musiikki Fazerin omistajaa kauppaneuvos Lindbergiä, aiheena oli gramex korvaukset, jotka aiheuttivat närää ja jonkinlaisen boikotin.  Kirjasta on lainattu selvästi suoria kohtauksia käsikirjoitukseen, mutta Toivo Kärkeä siellä ei ole mainittu kuin kerran.  Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen musiikin ystäville. Sain itse sen viikossa kirjastosta tilaamalla.

Kirjassa on myös kuvia yhtiön perustajista, yhä enemmän olen sitä mieltä että Riku Nieminen pilasi Christian Swindtin hahmon, peruukki joka toimii Kampin kauppakeskuksessa ei toimi elokuvassa.

Itse olisin roolittanut mukaan M.A. Nummisen ja Jive Väänäsen, he olivat merkittäviä hahmoja Lovessa. Varmaan Aku Hirviniemellekin olisi löytynyt töitä.

Tuo ensi-iltanäytöksen katsojamäärä jo ennakoi hieman tulevaa, ensi-iltaviikon katsojämäärä oli 5600 ja nyt yhteensä noin 10 000 katsojaa, täysi floppi.

Asia joka pyöri  ensimmäistä tekstiä tehdessä mielessä, oli yksi puhelinsoitto joskus 80 luvun lopulla tai 90 luvun alussa, EMI-levy-yhtiöstä soitettiin ja tarjottiin mahdollisuutta julkaista  Love Recordsin tuotanto CD-levyinä, nauhat lepäsivät EMIn konttorissa.   En muistanut itsekään että Love Recordsin tuotanto siirtyi EMIn haltuun 70-luvun lopulla, ennen konkurssia.  Kieltäydyin siltä istumalta, koska se oli mielestäni jonkun kulttuuri-ihmisen tehtävä ja tuotanto kuuluu koko kansalla.  Olisihan se ollut mielenkiintoinen tapaus päästä kellarinauhoihin käsiksi.




lauantai 2. tammikuuta 2016

Uutta Vuotta









Olin jo henkisesti siirtynyt bloginpidosta eläkkeelle, mutta molemmat lukijani ovat vaatineet lisää tarinaa.  Vuosi on alkanut ihan kivasti kiitos kysymästä.  Toistaiseksi parasta on ollut se että pysyin pystyssä tänä aamuna koiraa ulkoiluttaessa, olipa pettävä keli, pari senttiä lunta ja alla jäätä.  Yhdessä vaiheessa kaikki 93,2 (eilen vielä 94,1) kiloa olivat yhden polven varassa, onneksi se kesti vielä.

Uusi vuosi ja joulun jälkeinen elämä on ollut varsin rauhallista, siihen on auttanut meillä molemmilla hitonmoinen lentsu, joka alkoi joulun aikaan.  Itsellä meni monta vuotta ilman kunnon tautia.  Minulla saattaa olla Keskon ennätys pitämättömissä sairaslomissa, meni 26 vuotta ilman merkintää.  Sitten tuli pomo joka alkoi vittuilemaan tosi rankasti, kävin hakemassa yhden päivän sairaslomaa, tosin sain kaksi, mutta vastaanotto oli vasta iltapäivällä.  Sain vielä työpaikkalääkäriltä luvan mennä hiihtämään sairaslomalla.  Hän oli muuten työpaikkakiusaamisen tutkija, nainen ja hyvä lääkäri.  Kun vein sairalomatodistuksen tälle naispomolle, ei häneltä eikä hänen pomoltaan sen jälkeen kuulunut aihesta mitään.  Ulkoistui kumminkin aika pian sen jälkeen.

Alkoholia on nautittu joulun jälkeen tasan yksi purkillinen olutta saunassa.   Se mitä tälläinen toiminta aiheuttaa, on hemmetin hyvät ja pitkät yöunet.  Eilen saattoi moni aloittaa tipattoman tammikuun, joka asiantuntijoiden- tosijuoppojen- mielestä on täyttää huuhaata, jos on ongelmaa, se tulee taatusti takaisin helmikuussa.   Eilen sai Hesarin nettiversiossa julkisuutta uusi alkkarikirja, Happotesti, kirjoittaja Kalle Lähde.  Ei varmaan sattumaa että julkaisupäivä on ensimmäinen tammikuuta.  Toinen hyvä opas alan harrastajille on Teemu Suomisen Soberismia, jota olen joskus ennenkin kehunut, Teemu on entisiä musiikkiammattilaisia, olemme varmaan jossain kokkareilla ryystäneet saman pöydän ääressä.  Aiheeseen liittyen luin eilen erään rockhistoriikin, Jimi Seron kirjan Mun tie.  Jimi Sero ei heti itsellekään soittanut kelloa tai bassoa, mutta hän oli Smack ja Balls yhtyeiden basisti, Smack oli oli lähellä läpimurtoa USAssa, mutta sitten nämä veitikat päättivät tulla tekemään sovitut keikat Lallintalolle ja Tavastialle.  Seron kirja on kuten monet muutkin rokkareiden muistelmat, lähinnä pelkkää viinanjuontia ja sekoilua.  Jäihän näistä soittajista moni matkan varrelle, mutta on näistä selviämistarinoista amatöörijuopolle vielä pitkä matka, ihmeen paljon ihmisen kroppa kestää kaikenlaista.

Yksi alan harrastajista, Lemmy Kilmister lähti jouluna saappaat jalassa.  Historia kertoo että Motörhead oli esiintymässä Punkaharjulla juhannuksena 1979.   Ensi kesänä luultavasti kaikki punkaharjulaiset muistavat olleensa paikalla, itse tunnustan että nukuin silloin anoppilan aitassa Vaahersalossa muutaman kilometrin päässä.  Varsinainen rockpoliisi.

Joulupukki toi kirjan, Mara puhuu omiaan, Martti Huhtamäen muistelmateoksen, joka on minulta jäänyt täysin noteeraamatta julkaisuvuonna 2013.  Huhtamäki on journalisti, tunnetuin pesti oli Ilta-Sanomissa päätoimittajuus, mutta on myös urheilussa, varsinkin koripallossa ja autourheilussa tunnettu, hän tuomitsi mm. 53 kertaa USA-Neuvostoliitto koripallomaaottelun.  Huhtamäki kertoo oman tarinansa lisäksi suorasukaisesti oman aikansa vaikuttajista ja tapahtumista, hillittömän hauskasti.  Itse luin kirjan yhdellä istumalla.  Hän kertoo mm. että oman aikansa huippusprintterin, Mona-Lisa Pursiaisen parrankasvu häiritsi kanssasisaria.  Pursiainen kuoli 49 vuotiaana, nuorena kuoli myös moni menestynyt kuulantyöntäjä ja moukarimies.  Suomalaisen urheilun puhtoisuus oli samaa luokkaa kuin DDRn, Lasse Viren mukaanluettuna.  Politiikoista hän kertoo yhtä lailla rivien välistä onko Tarja Halonen lintu, kala vai lepakko. Mielenkiintoinen sivujuoni oli miksei Tarja Halonen saanut kutsua Valkoiseen Taloon, siihen liittyi muuan iskelmälaulaja Johnny Liebkind.  Kertoo myös nähneensa Elviksen huumehöyryissä harjaavan hevosta Gracelandissa, kaikkea mahdollista näiden tapahtumien välillä.  Ehdottomasti suositeltava kirja niille joita kiinnostaa lähihistoria.   Tottahan tämä on kun se kirjassa lukee.

Taloudellisessä mielessä vuosi on ollut loistava tähän mennessä, eilen voitin eBingossa neljällä eurolla yhdeksän euroa.  Tänään ajattelin panostaa voitot Kanadan puolesta, se on varmin tapa Suomen voittoon.