Käväisin viikon verran pelaamassa golfia Turkin Belekissä. Paljon oli sitä seutua kehuttu golfpiireissä ja totta se on, golfarin paratiisi, jos tykkää vain golfata, syödä ja vielä jaksaa juodakin.
Belekin kentät ovat paremmassa kunnossa kuin suuri osa Espanjan kentistä, johtuen ehkä veden saannista, jota Turkissa riittää, mutta joka on joskus Espanjassa kortilla.
Suomesta tehdään pääasiassa all-inclusive matkoja, jossa kalliiseen hintaan sitten sisältyy kaikki pelit, hotelli ja eläminen. Vie muutaman päivän ennenkuin tottuu ajatukseen ettei ilmainen ruoka syömällä lopu. Toki mietimme sitäkin, että jos tempoo kaksin käsin Irish Coffeeta, matkahan halpuuntuu. Kumma kyllä, en nähnyt yhtään humalaista tai krapulaista.
Hotellin ravintolassa tarjottiin kolme kertaa päivässä runsaan sadan eri aterialaadun aamiainen, lounas ja illallinen, yöllä olisi vielä saanut yöpalaa. Jos missasi jonkun aterian, sai sitten tilata välipalaksi vaikka hampurilaisen. Kaikki ilmaiseksi. Vain kaurapuuro ja mämmi puuttuivat, josta pitkä miinus..
Belekissä on 15 golfkenttää, koko Turkissa vain 29. Golf on näkyvin osa Belekin aluetta, vaikka varsinainen bisnes onkin perinteinen rantaturismi. Laskimme että kentille mahtuu kerralla noin 1500-2000 pelaajaa/vrk, kun majoituskapasiteetti täytyy olla kymmeniätuhasia, ehkä yli satakin tuhatta.
Turistisesonki oli vasta alkamassa, selvästi huomasi ettei paikalla ollut venäläisiä, se on iso isku taloudelle, tosin Putin on luvannut että lähialueelle voidaan tulla takaisin muutamassa tunnissa. Syyrian rajalle on noin 500 kilometriä. Eniten pelaajia tuntui olevan Tanskasta ja Ruotsista, myöskään saksalaisia ei näkynyt.
Golf on Turkissa harvojen huvi, syy on varmaan hinnoittelu, pelikierros maksaa normaalisti vähintään 100 euroa, se on tavalliselle turkkilaiselle iso raha. En tiedä yhtään turkkilaista ammattilaista. Tilanne oli aikanaan sama Virossakin, kenttiä käytti lähinnä turistit.
Ymmärrän nyt miksi Turkin presidentillä täytyy olla 1100 huonetta kotona, koska nämä rantahotellit ovat valtavia palatseja, isompia kuin mikään julkinen rakennus Suomessa. Täytyyhän pressan erottua jollain tavalla majatalon pitäjistä.
Belekin kentät ovat kaikki loistokunnossa, jos joku kenttä ei olisi, tieto leviäisi yhdessä päivässä sosiaalisen median kautta ja se olisi siinä. Kentät on rakennettu tasaiselle hiekkamaalle, eivät poikkea toisistaan kovin paljon profiililtaan, puita on niin penteleesti, aika monen takana olen käynyt kuokkimassa.
Pelasimme mm. Caryan kentän, jossa marraskuussa pelataan European Tourin osakilpailu. Ehdoton kokemus oli myös links kenttä Lykia. Kahdeksan kierrosta seitsemässä päivässä on ilman muuta liikaa, mutta mitä muutakaan olisi voinut kun paratiisiin pääsee.
Golfin peluu alkaa aina alusta, jos on takana talvitauko. Pientä kehitystä tapahtuu joka päivä, kunnes viikossa on jo omalla tasolla. Itselle sattui yhdelle kierrokselle tilanteet, jotka tuskin enää tässä elämässä toistuvat; ensin par nelosella pallo viidestäkymmenestä metristä suoraan reikään, sitten hetken päästä par vitosella pallo reikään 140 metristä. Samalla kierroksella löin viisi bunkkerilyöntiä, samasta bunkkerista. Yöllä pitikin katsoa opetusvideo, sitten taas pallo lensi.
Varsinaisesta Turkista ei Belekin matkaaja juuri ehdi nähdä muuta kuin vilahduksia bussin ikkunasta. Paljon näkyi rähjäisiä kyliä, seassa marmoripalatseja. Golfkentät ja hotellialueet ovat tarkasti vartioituja, eikä varmaan ihan syyttä.
Olin vähällä jäädä Turkkiin asumaan, paluumatkaa oli tehty lentokentälle 15 minuuttia kun totesin että passi jäi hotelliin. Bussikuski käänsi auton ja passi haettiin, ehkä tilanne olisi toisenlainen, jos olisin huomannut asian vasta lentökentällä. Tämä tilanne tulee varmaan uusintana painajaisissa vielä monta kertaa.
Paluu kotikulmille oli myös sykähdyttävä, lähdin täydentämään jääkaappia lähikaupasta, matkalla kauppaan kaksi naista meinasi käydä käsiksi, olin kävellyt kuulema uhkaavasti heidän ohitseen. Olemuksesta huokui joku muukin kuin nautitut oluet. Onneksi ymmärsin kävellä ripeästi karkuun, siitä olisi voinut syntyä tilanne, jota selviteltäisiin putkassa. Sinänsä sieltä olisi saanut aihetta seuraavaan raporttiin.
Turkissa riittää kavereita kaikille, yllä oleva kissa otti minut mentorikseen heti ensimmäisestä ateriasta lähtien. Hotellissa on kulkukissoille oikein oma talonsakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti