tiistai 19. heinäkuuta 2016

RIP Anttila


ei muuta sanottavaa, leikkasin joitakin kirjoituksiani kaivokselan.blogspot.fi sivulta  Kirjoitettu 2015-2016




Suuret laivat eivät uppoa ihan sattumalta ja vahingossa, tarvitaan pitkä ketju laiminlyöntejä ja huonoa johtamista, näin kävi Anttilalle,  Avuttomien johtajien ja suojatyöpaikkojen määrä oli yksi suuri tuhon alku. Kuormastakin syötiin, monella tasolla.

Mihin tulokseen sitten tultiin palaverissa?  Itse asiassa esitin sen jo oikeasti Ari Akselille kesäkuussa 2011 ja myöhemmin vielä vt toimitusjohtaja Ismo Riitalalle , kun Akseli oli siirretty pois.  Akseli totesi vain ettei hän voi tuollaista esittää.  Ideassa ei ole mitään salaista, se oli jo tehty Ruotsissa Åhlens-tavarataloissa ja sitä tekee Stockmann parhaillaan.

Tavarataloon jää vain tuotteita joiden myyntikate ylittää 35 %. Kaikki kiva, kuten televisiot, puhelimet, tietotekniikka, digikuvaus ym heitetään yli laidan.  Musiikki, elokuvat ja kirjat voivat jäädä mutta ei niitä kohta kukaan osta.  

On mahdollista, kuten Stockan tapauksessa, että joku toinen hoitaa pienikatteisen kaupan tavaratalon tiloissa.  Anttilan kohdalla nuo poisheitettävät tuotteet muodostavat yli puolet NetAnttilan myynnistä, tavaratalojen kohdalla taas lähes kaikista tappioista.  Toki tuohon eilen ilmoitettuun yli 60 miljoonan tappioon on saatu varmaan mahtumaan jo Citymarketinkin kuluja.

Vanha sanonta on, että jos liikutat naista, liikutat koko kylää.  Vain pukeutumisen ja kodin sisustamisen katteilla voi Anttila nostaa nokan pinnalle.  Nythän on mahdollista palauttaa hieno brändi Kodin Anttila, kansa ei ole oppinut puhumaan Kodin Ykkösistä, vaikka sen palvontaan on käytetty julmasti aikaa ja rahaa.

Totuus kuitenkin on että nämä isot ketjut ovat sörssineet itse asiansa.  Olin lähes neljäkymmentä vuotta menestyksellä Anttilan hankinnassa ja markkinoinnissa, kunnes tuli Citymarketista kaiken tietävä johtajatar joka ei löytänyt minulle mitään tehtävää. Samainen johtaja ja Citymarketista tullut viisaiden ryhmä aiheutti kaiken kaikkiaan Keskolle lähes 200 miljoonan kokonaistappion, kun operatiiviseen tuloksen lisätään myyntitappio.    Sanomattakin on selvää että tappion tekijät ovat edelleen tehtävissään. Minulla on säilynyt keskusteluyhteys vanhoihin ketjuihin, ja myös niihin ketjuihin joihin on siirtynyt entisiä työtovereita ja alaisia, paniikki on kaikilla sama.  Stockmann on tehnyt radikaaleja toimenpiteitä ja vuokrannut tiloja ulkopuolisille ketjuille.  Sama on edessä Citymarketilla.  Prisma pystyy vielä kauan piilottamaan kannattamattoman käyttötavarakaupan ruuan hintaan.  Olen läheltä seurannut lähimmän Prisman. Savonlinnassa, uudistumista.  Säälittävän vanhanaikaista touhua.

Voittajia markkinoilla ovat mm. Bauhaus, Gigantti,  Clas Ohlsson, Motonet, Tokmanni, ja monet vaatekaupan ketjut, jotka ovat löytäneet tavaratalokaupan heikon kohdan, mielenkiinnottoman valikoiman ja huonon palvelun.  Onhan tavaratalokaupassa yksi vastarannan kiiski, jonka julkisivu ja toimitusjohtaja on lähes päivittäin lööpeissä.  Luultavasti kuitenkin kaupan menestyksen takana on osaava henkilökunta, ja ilmainen markkinointi jonka televisio ja iltapäivälehdet hoitavat.

Anttilassa ja Citymarketissa tehtiin paljon pieniä virheitä, todellisen kaupan kehitys laiminlyötiin.
Hankinta oli se josta Anttila syntyi ja hankinta oli se johon se hiipui, kun Anttilan ja Citymarketin hankinnat yhdistettiin ja ammattitaitoiset ostajat alkoivat täytellä exeleitä. Kun henkilöstöä rekrytoitiin, aloituspalkat olivat niin naurettavia, ettei valmiita tekijöitä saanut edes haastatteluun.  Piti ottaa omasta kuormasta tai palkata halvin mahdollinen. Huipputekijät tietävät varmasti tilanteen eri ketjuissa, eivätkä niihin edes hakeudukaan.  Suomessa parhaat ketjut ovat nyt ulkomaisessa omistuksessa, halpatavarat hoitaa taitavasti Tokmanni ja muut ketjut joille Anttilassa naureskeltiin, muistan olleeni itsekin naurajien joukossa.

Anttilan johto oli tietyssä vaiheessa enemmän kiinnostunut omista optioistaan kuin liiketoiminnan kehittämisestä.  Kun tuli määräys tehostaa toimintoja, koko toimiva johto aloitti mm. supistamaan matkabudjettia.  Eräänä vuonna kollegani, pukeutumisen markkinointipäällikkö joka oli vastuussa Anttilan vaatetuksen maahantuonnista, kyllästyi näihin supistuksiin ja jätti vuoden väliin kaikki omat matkansa.  Toimitusjohtajaa ja talousjohtajaa asia ei kiinnostanut.   Entinen kollega on tietämäni mukaan edelleen hankintatehtävissä voitokkaassa ketjussa.


Totta puhuen, juna meni jo, tavarataloilla ei ole markkinoilla mitään mahdollisuuksia, menetettyjä markkinoita ei saada millään hintaa takaisin.  En spekuloi uuden Anttilan kohtalolla, he ovat olleet hiljaa kuin kusi sukassa, mutta hommaa on mahdoton enää saada takaisin entiselle uralle. Voihan olla että markkinoille tulee aivan jotain muuta.




Olin jo päättänyt että jätän entisen työnantajani Anttilan tekemiset rauhaan, mutta päivän Hesari ja Anttilan FB-sivut kirvoittivat kirjoittamaan.  Meitä entisiä markkinoijia Anttilasta on vapaalla jalalla ehkä kymmeniä,  luulen että tänään tunsimme kaikki samalla tavalla, kuten sen itse totesin FB-sivullani, jonkun kassa täyttyy, mutta ei Anttilan.  En tunne Anttilan lukuja enkä tuloksia enää, arvioisin kumminkin että myynti on pudonnut puoleen parhaista ajoista 2010-2011.
Samaan aikaan ovat porskuttaneet eteenpäin Tokmanni, Puuilo, Keskinen, Motonet, mitä näitä nyt onkaan, kaikki kotimaisia. Lisäksi suuret ulkomaiset ketjut
Helsingin Sanomissa oli tällä viikolla haastattelu norjalaisesta kauppiaasta joka perusti aikanaan Eljköpin, josta tuli Gigantti ja sittemmin XXLn joka on tullut hurjalla vauhdilla Suomeenkin.
Lainasin otteita ihan omalla luvalla haastattelusta, kaikki alempana.  Sanoma on että ruuti on jo keksitty, sitä pitää keksiä vain lisää.
Anttila teki vuosien mittaan valintoja jotka menivät metsään. Lopullinen saattohoito tuli Citymarketin johdosta, joka tuli näyttämään kaupanteon mallia.
Anttilassa oli kyllä tieto tuosta ruudista, mutta johto keskittyi enemmän liturgiaan ja johtamiseen, kaupanteko unohdettiin.
Tässä näitä norjalaisia viisauksia;
Jotta hinnat saadaan pidettyä edullisina, myyntiä tarvitaan paljon. Tärkein väline myynnin kasvattamisessa on mainonta, johon Tidemandsen sanoo XXL:n panostavan kilpailijoita enemmän.





6 kommenttia:

  1. Lollo, Vaatehuone, Kesport, Musta Pörssi, Anttila, Kodin1...

    VastaaPoista
  2. Aika monessa ketjussa duunia tehneenä, Anttila oli ennen Keskon sekaantumista yksi tehokkaimmista taloista mitä tuli hankintaprosesseihin.
    Käyttötavarakauppaa ei jauhokauppiaan tule tekemän.

    VastaaPoista
  3. Näinhän tuo homma meni. Edes kilpailijat eivät olisi osanneet hoitaa alasajoa tehokkaammin. Kyllähän 2010-2014 olivat kovia vuosia, kun iso osa esim. pääkonttorin väestä näki, mihin suohon Anttilaa johdettiin. Osa ei nähnyt tai hyvä palkka esti näkemästä.

    VastaaPoista
  4. Niin itsekin olen päässyt läheltä seuraamaan. Ihan konsernin sisältä mutta eri yhtiöstä. Oletteko Martti ja Tapio miettineet että ehkäpä koko juttu oli harkittu teko. Tiedämme kaikki voimakkaiden CM kauppiaiden vallan. Oliko tarkoituskin saada Anttila ajettua alas ja näin tilaa CM:n omalle käyttötavarakaupalle. Miten se meni... jos liikuttaa naista liikuttaa koko kylää. Toimivalla käyttötavarakaupalla saadaan asiakasliikennettä myös ruokaan. Toki on totta että tämän voimakaksikon keinoin ei CM:n käyttötavarakauppaa saada toimimaan, ei ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Anttilan olisi pitänyt myös tiukemmin pysyä halpahinta-ketjuna. Anttila jäi oikeastaan ilman hyviä kilpailuetuja. Kun hintakuva menetettiin, niin paljon ei jäänyt jäljelle. Muistan seuranneeni vuosittain, kuinka imagotutkimuksissa Anttilan kaikki arvot laskivat koko ajan. Sitä pitää ihmetellä, miksi Anttilan johto ei reagoinut kilpailuetujen selkeään tippumiseen ja alenevaan trendiin. Haettiin ehkä liikaa kannattavuutta ja tulosta myynnin kustannuksella. Tämä siis ennen 2010 "fuusiota". Anttila, Citymarket fuusio onkin sitten ihan oma lukunsa. Mitkä tekijät siihen johtivat, kenen intressi se oli, miksi se tehtiin niin kovalla kiireellä, miksi se oli niin Cittari vetoinen yms.Anttila oli Keskolle kuitenkin toissijainen omistus.

      Poista
  5. Salaliittoteoria on yksi vaihtoehto aina, mutta ei ehkä tässä tapauksessa. Olen kertonut pätkiä Anttilasta 40 vuoden ajalta, ehkä sitten kun kevyet mullat on heitetty vainajalle, on yhteenvedon aika. Anttila oli vuonna 1975 konkurssikypsä, mutta sille löytyi ostaja, Tuko, sitten myöhemmin Tuko olisi pitänyt viedä konkurssiin,mutta siinä olisi mennyt ehkä jokunen pankkikin nurin, niinpä Tuko juonittiin Keskolle. Anttila oli hetken aikaa pinnalla, yli sadan miljoonan markan vuosituloksilla. Keskon aikana Anttila nousi taas kerran pinnalle, muutamat voitonjuhlat juhlittiin. Huvittavaa on että sekä Uolevi Manninen että Matti Leminen joissakin juhlissa totesi minulle, että nyt Anttila pärjäisi jo itsenäisenäkin, tuskin he omille esimiehilleen sitä kertoivat. Tuko-kauppa ei ollutkaan sillä selvä, vaan kilpailuvirasto sen vei EUhun ja Tuko purettiin, Keskolle jäi suurimpana Anttilan käyttötavara ja postimyynti. Tämä ehkä selittää Halmesmäen vastenmielisyyden Anttilaa kohtaan, se alkoi päivästä yksi. Anttilaa käsiteltiin käyttötavararyhmänä enimmän osan aikaa, sinne tyrkättiin ja hankittiin mielenkiintoisia johtajia, mm. Ilkka Kylmälä, viipyi vuoden, Olli Raade, kannettiin ulos, Jukka Hienonen, hän oli hieno mies, ymmärsi kuukaudessa mistä on kysymys ja lähti pois. Matti Leminen lopulta sai Anttilan rauhoittumaan ja nousu-uralle, hänen viime vuosinaan tapahtui jotain käsittämätöntä ja lopulta Citymarketin ja Anttilan yhdistyminen. Yksi Anttilan kohtalonhetkistä oli tietojärjestelmän vanheneminen, sehän oli periaatteessa samanlainen kuin jo 60-70 luvulla, kun Citymarket toi SAPin, homma oli sekaisin vuosia. Jälkeenpäin on helppo sanoa, mitä olisi milloinkin pitänyt tehdä. Keskon kauppiaat eivät varmaankaan yhtenä rintamana jarruttaneet Anttilan kehitystä, mutta esim. Kodin Ykkönen oli ahtaassa raossa rautakauppiaiden kanssa. CMn voimakaksikko tai kolmikko on varmaan aika lailla alistettu ruokakaupan kylkeen, sinne se kuuluukin. Uskon että joskun myöhemmin joku muukin toteaa, että olipa aika mieletön liike yhdistää CM ja Anttila. Suurin syntipukki pelaa golfia Portugalissa ja pieni historioitsija Kerimäellä.

    VastaaPoista