tiistai 18. elokuuta 2015

Mie ja Kauppaneuvos Purhonen

Jossain on taas isot juhlat, luultavasti perheen parissa.  Kauppaneuvos Kalle Purhonen on saapunut viralliseen vanhuuseläkeikään.

Kalle jos luet tätä, lupaan että 95 % yhteisistä muistoista jää kertomatta, mitäpä ne kellekään kuuluu.

Tapasin Kallen ensimmäistä kertaa Tampereen Sammonkadun Anttilassa, luultavasti vuosi oli 1975 tai 1976.  Meillä oli yhteinen ystävä ja työtoveri, Laitisen Saku, joka jo silloin kutsui Kallea kauppaneuvokseksi, vaikka oikeastaan hän taisi olla urheiluosaston myyjä.  Mutta titteli sopi kyllä hyvin tyyliin ja sopisi vieläkin.  Harmi ettei meistä ollut kummastakaan Sakun auttajaksi, hän menehtyi nuorena ongelmiinsa.  Aina kun menin käymään Hämeenlinnan vanhassa Anttilassa, kysyin asiakaspalvelusta, onko Kauppaneuvos itse paikalla, sain heti VIP-kohtelun.

Kalle oli Anttilaketjun peruskiviä, todellinen luottomies, joka heitettiin tiukimpiin paikkoihin avaamaan uusia taloja.  Uran huippu taisi olla tasan 15 vuotta sitten, Kalle oli Anttilan markkinointijohtaja, synttäripäivänä seisoi punainen Ferrari konttorin edessä ja muutenkin oli tyylikäs juhlapäivä.  Myöhemmin samalla viikolla keräännyttiin golfporukalla Vierumäelle jatkamaan synttäreitä.  Sillä kohdalla muisti pätkii tosi pahasti.

Minä olin varmaan samoihin aikoihin myös Euroopan omistaja, Toptenin valtias, ja joskus tuli väistämättä yhteentörmäyksiä markkinointijohdon kanssa, mutta Kalle on siitä mainio johtaja että hän antaa asioiden riidellä ja kuuntelee tarkasti vastapuolta ja oppii.    Molemminpuolinen arvostus kasvoi ja kasvaa edelleen.

Kallen kanssa joskus puhuttiin tai kirjoiteltiin, että jos joskus muisteltaisiin virallisestikin asioita yhdessä, ehkä olemme jo kuitenkin hieman rauhoittuneet, vaikka kumpaakin kohdeltiin Keskon taholta uran loppuvaiheessa törkeästi.  Ne asiat ehkä voisi julkaista, mutta annetaanhan ajan kulua, ehkä Anttilan tarina tarvitsee vielä taustatietoja jonakin päivänä.

Lupsakasta juhlapäivää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti