sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Golfkierroksen kuvaus




Tätä tarinaa ei pidä kenenkään täysjärkisen lukea, se on analyysi yhdestä kierroksesta Kerigolfia. Jotain outoa on, että useimmat pelaajat muistavat kierroksen jokaisen lyönnin, kierros nollaantuu onneksi yleensä seuraavan aikana. Kokeillaanpas...

Ykköstii. Avaus rautavitosella, väylän vasempaan nurkkaan, oli hieman hookkia. Kakkoslyönti lipun tasalle griinin taakse, raffiin. Chippi hieman lyhyt, huono putti ja toisella kuppiin. Huono alku, olisi pitänyt tehdä par.

Kakkostii, avaus driverilla, huono svingi, vasemmalle puuhun, varapallo perään, sekin huonoon paikkaan.  Ykkönen löytyi yllättävän pitkältä. Toinen lyönti rautaseiskalla, oikealle puolelle väylää. Kolmas lyönti varmasti sataan metriin rautaysillä. Neljäs liian pitkä pitcherillä griinin taakse raffiin. Kolme puttia, tupla.

Kolmostii, puuseiskalla, kainaloon, lipun tasalle, vesiesteeseen jossa ei vettä, mutta sääntöjen mukaan jatkolyönti hieman hankala, yli reiän raffiin toiselle puolelle sandillä. Kaksi puttia. Bogi.

Nelostii, hieno avaus 150 metriin draiverilla, sitten rautavitosella duffi, melkein metsään, sieltä pelastus griinin eteen chippaamalla rautakutosella. Pitch lyhyt, kaksi puttia, tupla. Tästä alkoi alamäki  alitajunnassa.

Vitostii, avaus draiverilla vasempaan reunaan, jäljellä 110 m. Pitcherillä lipun tasalle griinin reunaan, kaksi puttia ja par. Tässä ei koskaan pitäisi tehdä paria huonompaa.

Kutostii, draiverilla, hieman oikeaan reunaan, raffiin ja kuoppaan tietenkin, jatkolyönti rautakutosella ei ihan hyvä osuma ja pallo vesiesteeseen rinteen kautta. Droppi huonoon paikkaan, neljäs lyönti vain parikymmentä metriä rautakasi, viides griinin etureunaan pitcheri, kaksi puttia, tupla.

Seiskatii, avaus rautaseiskalla, suora lyönti mutta vasemmalle kumpuun ja pompulla outtiin, kolmoslyönti seiskalla vasemmalle rotkoon, kuorikekasaan. Sipuli petti, kaksi epäonnistunutta chippiä, kaksi puttia, seitsemän, se oli siinä taas.  Huonoin tulos tänä kesänä.

Kasitii, huolimaton avaus draiverilla vasemmalle metsään, sieltä chippi väylälle, jäljellä 110 metriä pitcherillä griinille, kaksi puttia, perusbogi.

Ysitii, huono avaus vasemmalle pehmeään hiekkaa puukolmosella, epäonnistunut jatko edelleen rinteeseen rautaseiskalla, kolmas pitcherillä väylälle, neljäs pitcherillä puuhun, viides hyvä chippi griinille, putti sisään, tupla.

Kymppitii, hyvä avaus keskelle väylää puukolmosella, kakkoslyönti puuseiskalla, osui kiveen, jäi pelattavaksi, sandillä griinille, kaksi puttia, bogi.

Yksitoista. Avaus driverilla keskelle väylää, jäljellä 110 m.  Pitcherillä lippua kohti, jäi hieman lyhyeksi griinin eteen, loput putterilla, bogi, olisi ollut helpon parin paikka.

Kaksitoista, avaus puuseiska, osui liian hyvin, pallo suoraan veteen noin 180 metriä. Kolmoslyönnin paikka edellisen väylän kulmasta, puukolmosella, päivän paras lyönti yli 200 metriä, neljäs lyönti pitcherillä griinin vasemmalle puolelle raffiin, kaksi puttia, bogi.

Kolmetoista, avaus väylän oikealle puolelle kivikkoon.  Osui kiveen, pomppasi toiseen kivikkoon, löytyi keskeltä pensaikkoa, chippi väylän reunaan, jatko rautaysilla taas kiven taakse vasempaan reunaan, seuraava chippi griinille, Kaksi puttia, tupla.  Helppo väylä. Olisi pitänyt olla par.  Varapallo draiverilla noin 70 metriä jäljellä.

Neljätoista, avaus rautakasilla.suora lyönti lipun tasalle, raffiin oikealle puolella, onnekas chippi ja yksi putti, peruspar.

Viisitoista, avaus driverilla ja taas kainaloon, outtilinjaa kohti.  Varapallo melkein vesirajaan liian pitkälle, kummulle.  Ykkönen oli 10 cm outissa, neljäs lyönti rautaseiskalla griinille noin 140 metriä, kaksi puttia ja tupla.

Kuusitoista, avaus driverilla, kauhea repäisy vasemmalle metsään, pallo osui puuhun ja kimposi oikealle metsään, löytyi pienen männyn juurelta.  Toinen lyönti takaperin rautaysillä väylän vasempaan reunaan.  Kolmas kohti aukkoa, rautaseiskalla, jäi lyhyeksi.  Matkaa griinille 170metriä, neljäs lyönti puiden välistä, hieno lyönti puuseiskalla, hipaisi hieman puun oksaa ja jäi vajaaksi. Viides chippi lyhyeksi, kolme puttia ja kahdeksan lyöntiä yhteensä.  Tälläista on oikea Kerigolf.

Seitsemäntoista, avaus keskelle väylää draiverilla.  Kakkoslyönti puukolmosella, rullasi vasemmalle metsään, sieltä näkyi lippu puiden välistä, hyvä lyönti sändillä kohti lippua, hieman hipaisi taas oksaa ja siitä vesiesteeseen.  Päätin ladata hetken akkuja ja lopetin siihen, viiva korttiin, vaikka viides lyönti olisikin ollut varmasti griinillä.

Kahdeksantoista, rautaseiskalla kolme metriä lipun taakse, kaksi puttia ja par.  Helppo laji, pitäisi opetella joskus.

Muistinpas, tämä oli vain testi itselle, mutta kertomus kuinka peli kulkee silloin kun se ei kulje, yksi huono lyönti voi tuhota koko kierroksen, kun sitä lähtee paikkaamaan, yleensä tulee epäonnistumisia.
Suurimmat omat virheeni on yliyrittäminen, keskittymisen puute ja väärät mailavalinnat.

 Avauslyönnit ovat kaikki kaikessa Kerigolfissa, niihin pitäisi aina keskittyä paremmin, pituus ei ole niin tärkeää kuin se mihin pallo päätyy. Hyvää onnea ei tällä kierroksella ollut kuin kerran, mutta huonoa tosi paljon - tai onko se onnea kun pallo löytyy yleensä jostain kuopasta, kai kyse on painovoimasta.  Lopputulos olisi ollut 100 lyöntiä ilman tuota viivan vetoa.  Tasoitus on lähtenyt taas nousuun, nyt 12,3 yksi huono kierros ja slope nousee 17sta.

Kuvassa kaverini Heikki, joka pelaa väylää 10, kiven päältä lähtee viides lyönti, lupasin ottaa kuvan vakuutusyhtiötä ja omaisia varten, mutta onneksi kaikki meni hyvin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti