perjantai 17. huhtikuuta 2015

Minä, Ässä ja Umberto Marttisen baarissa



Tuli mieleen kun katselin David Hasselhoffin talkshowta että olemme kerran tavanneet.  Jospa jätetään muistelmat väliin ja siirrytään suoraan elokuvakäsikirjoitukseen; Vuosi oli 1987 tai 88, tammikuuta ja taas olimme Midem-messuilla.  Siihen aikaan jokaisen piti näyttäytyä hotelli Martinezin baarissa, suurinpiirtein samaan aikaan aamuyöstä.  Suomalaiset nimesivät paikan Marttisen baariksi, jonne he ryömivät Suomi-baarista.  Marttisen baarissa oli parhaimmillaan varmaan tuhansia ihmisiä, tuoleja siellä oli noin sadalle hengelle.  Olut oli noin 50 frangia sittemmin
45 euroa, pullo.  Saattaa olla että kuitti on hävinnyt, mutta kipeää se teki jos itse maksoi.

Yhtenä hetkenä huomasin olevani Marttisen vessan urinaalin äärellä, vasemmalla puolella lasketteli Ritari Ässä ja oikealla puolella kaiveli jotain poplarin kätköistä Umberto Marcato.  Mitään ei puhuttu, Ässa siinä vähän vihelteli.  Tämä voitaisiin lähteä kuvaamaan alkuperäiselle tapahtumapaikalle, ja pääosan esittäjät ovat vielä hyvissä voimissa. Toivottavasti tuo poplari on vielä tallessa.

Ässä oli markkinoimassa levyään jonka hän oli tehnyt K-Telille.   Hänen mukaansa sitä myytiin jenkeissä 7 kappaletta, sukulaisille.  Midemin jälkeen hänelle oli tullut ihailija Itävallasta kertomaan, että levy oli Itävallassa listaykkönen.  Kiireesti kartalta tarkastamaan missä oli Itävalta.  Myöhemmin hän oli iso rocktähti Itävallassa ja Saksassa.

Umberto Marcato tuli tunnetuksi Suomessa 1950-luvulla.  Nuoremmat sukupolvet eivät ehkä tiedä että Italiassa ei 50-luvulla ollut suutareita, kaikki olivat laulamassa tangoa Suomessa.  Yllä oleva levy on Pertti Ojalan kokoelmista Pieksämäeltä, kuva lienee otettu 50-luvulla mutta nimikirjoitus on tullut siihen tänä vuonna!  Umberto on syntynyt vuonna 1936 mutta keikkailee silloin tällöin Suomessa, nytkin on myynnissä liput Savoyhin marraskuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti