lauantai 14. maaliskuuta 2015

Steven muistolle


Kuvassa on englantilaisen Caroline Exports tukkuliikkeen henkilökunta, joskus 90-luvun alussa.  Firmaa ei enää ole, mutta sillä on ollut varsin suurin vaikutus meidän perheeseen.  Elämä on kummallista sattumaa.

Caroline on perustettu 70-luvulla, sen perusti ja omisti Richard Branson, Englannin Epe Helenius, joka aloitti levymogulin uransa Mike Oldfieldin avulla, perusti myös postimyyntiliikkeen, Virgin-levy-yhtiön, vähittäismyyntiketjun ja sen jälkeen paljon muuta, Virgin brändillä.  Caroline tietääkseni liittyy Epeen muutenkin, hän osti myös tavaraa omaan postimyyntiinsä heiltä, ennen minua.

Caroline toimi tukkuliikkeenä,  markkina-alueena koko maailma.  Englannin punta oli välillä tosi edullinen, jolloin suuret ketjut kuten Anttila, harrastivat harmaatuontia, toivat suurten yhtiöiden tavaraa itse ja myivät halvemmalla.  Paljon oli tarjolla myös erikoisuuksia ja ylivarastoja, jotka olivat Anttilan erikoisala, suurten ketjujen palauttamia levyjä myytiin halvalla tähän periferiaan.

Suomalaiset suuret levy-yhtiöt eivät kyenneet tarjoamaan CD-levyjä 80-luvun lopulla,  jossain vaiheessa toimme kaikki ulkomaiset uutuuslevyt Carolinelta,se oli kymmeniä tuhansia levyjä, kuukaudessa.

Vähittäis ja tukkukaupan järjestelmät eivät olleet kovin kehittyneitä vielä 70 ja 80 luvulla.  Anttilalla oli oma, ainutlaatuinen atk-järjestelmä, näillä tukkureilla ei ollut juuri mitään koneellista listaa, kaikki oli paperilla ja tavaraa piti käydä katsomassa varastossa.  Se oli itse asiassa, maailman hauskinta puuhaa, kiipeillä levykasojen päällä ja etsiä harvinaisuuksia ja kaupallisia menestyksiä.  Tilaukset tehtiin telexillä, kun markkinoille tuli sitten telefax, se oli suuri mullistus, voitiin jopa lähettää kuviakin, reaaliajassa.

Kävin Lontoossa kolme-neljä kertaa vuodessa, kävin kaikki suurimmat tukkurit läpi, joskus reissu kesti viikon, joskus kaksi päivää.  Caroline oli aina ensimmäinen kohde.  He tiesivät myös paljon, mitä markkinoilla tapahtui, Virgin konsernin kautta.  Firman henkilökunta oli varsin värikästä porukkaa, useimmat entisiä levymyyjiä tai kauppamatkustajia.  Kun majoituin Lontooseen, ohjelmassa oli aina illallinen yhdessä avainhenkilöiden kanssa, joskus pöydässä istui yksi suomalainen tuppisuu ja kymmenen brittiä joiden puheesta ei saa enää mitään selvää kun ne saavat muutaman oluen.  Illan päätteeksi kaikki ajoivat autolla kotiinsa.

Vuosien mittaan jotkut kaverit tulivat tutummaksi, he kävivät myös myyntimatkoilla Suomessa.
Joskus pyysin kohteliaasti Carolinen myyntipäälliköä käymään perheineen meillä, kesäpaikassa Punkaharjulla, silloin ei vielä ollut edes mökkiä, asuimme asuntovaunussa.  Eräänä kesänä sitten Tony Harris tuli sitten Punkaharjulle, vaimonsa Gabrielan ja tyttärien Danielan ja Annan, kanssa.   Meidän Anne ja Marjo taisivat olla silloin 8 ja 6, yhteistä kieltä ei vielä ollut, mutta se haittasi noin puoli minuuttia, sitten mentiin ja meno jatkuu vielä tänäkin päivänä.   Tony kutsui tietysti vastavuoroisesti kotiinsa, kävimme kerran talvilomalla Lontoossa koko perhe, silloin oli joku sota menossa Irakissa, koko kaupunki oli tyhjä turisteista, asuimme halvalla loistohotellissa. Tony oli siirtynyt jo silloin Castle Communicationsiin, mutta kun istuimme iltaa Lontoossa, paikalla oli aina Carolinen ydinryhmä.

Noilta ajoilta meidän tyttäret taisivat tykästyä englantilaiseen elämänmuotoon ja Lontooseen ja karkasivat heti koulujen päätyttyä töihin sinne.  Siellä ne ovat nytkin, omien perheidensä kanssa.
Ystävyys näiden Carolinen avainhenkilöiden kanssa on säilynyt vuosien mittaan, vaikka kauppaa ei enää tehdäkään eikä firmaakaan ole.  Samoin Harrisin perhe ja tyttäret ovat tiiviisti yhteydessä.  Hääkutsuja odotellaan.

Joskus mietin, että jos en olisi kutsunut Harrisejä meille, ei näitä kontakteja olisi syntynyt ja elämä olisi aivan erilaista, mutta ei tässäkään ole mitään valittamista.  Lontoo tulee yhä tutummaksi.

Caroline Exports tuli eilen mieleen, kun sain toiselta vanhalta ystävältä Oliver Combertilta, hautajaiskutsun, kuvassa eturivissä oleva vaaleapaitainen kaveri Steve Sparks on menehtynyt.  Muistotilaisuus olisi ensi perjantaina.  Steve oli  jonkinlainen johtaja, en tehnyt kauppaa hänen kanssaan, mutta istuimme kymmeniä kertoja iltaa Lontoossa ja Cannesissa.  Kevyet mullat hauskalle kaverille.

Kuvaa katsoessa tulee mieleen, onko tämä kaikki kehitys ollut hyvästä, noita työpaikkoja ei ole enää.  Suurin osa porukasta on varastomiehiä, puhelinmyyjiä, pakkaajia, purkajia, autonkuljettajia jne.  Mitä he nyt tekevät, en tiedä.  Useat näistä myyntihenkilöistä perustivat yhdenmiehen firmoja, kuten Oliverkin.  Tony myy heavyä ympäri maailman Snapper Musicissä, Tony oli Carolinen jälkeen Castlessa yrityksessä, jolla oli mielenkiintoinen yhteys Suomeen, Esko Kolisevan kautta, siitä joskus lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti