keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Lisää työmuistoja

Molemmat blogini lukijat ovat innostaneet minua muistelemaan lisää työelämää.  Kaikki luulevat etten koskaan ole tehnyt rehellistä työtä, vaan aina ollut Anttilassa ostajana, mutta ei se pidä paikkaansa.  Ennen armeijaan menoa seitsemänkymmentäluvulla oli nuoren miehen hankala saada pysyvää työpaikkaa, koska työnantaja olisi joutunut ottamaan miehen takaisin töihin armeijasta.  Oli siis otettava sitä työtä mitä sattui olemaan tarjolla.

Keväällä 1971 sain työpaikan Lauttasaaresta Eri Oysta.  Eri Oyn tunnetuin tuote oli Eri-Keeper liima, mutta tehdas valmisti ja pakkasi kaikenlaisia maaleja, kemikaaleja ja kosmetiikkaakin.  Tehtaalla sekoitettiin ja sävytettiin maaleja joita sitten vietiin suurissa erissä rakennustyömaille eri puolelle Helsinkiä.  Tehdas ei saisi tämän paivän normeilla minkäänlaista toimintalupaa, maalit ja sekoitteet leijuivat ilmassa ja porukka oli tinneripöllyssä lähes aamusta iltaan.

Olin aluksi töissä lähettämössä, mutta sain sitten ylennyksen auton apumieheksi, repsikaksi.  Ajoimme vanhemman kokeneen autonkuljettajan kanssa maalipurkkeja työmaille ja maalikauppoihin.   Valitettavasti en muista hänen nimeään, hän oli herrasmies ja elämän ymmärtäjä.

Isoin työllistäjä silloin oli Jakomäki jota rakennettiin, olen kantanut tuhansia kiloja maalia niihin taloihin.  50 litran purkki maalia painoi joskus lähemmäs 100 kiloa, ne kannettiin erikoisella koukulla, isoimmat astiat olivat tynnyreitä joita vieritettiin. Rakennuksilla maalarimestarit olivat yleensä aika lailla samassa kunnossa kuin maalin valmistajatkin, ihme että ne yleensä pysyivät seinällä.

Siihen aikaan ei vielä ollut autoissa puhelimia, kännyköistä puhumattakaan.  Lähdimme kuskin kanssa liikenteeseen noin klo 9.00, päivän keikka oli heitetty suurinpiirtein puoleen päivään mennessä, sitten mentiin Kallioon bingoon tai Hietsuun ottamaan aurinkoa.  Kuski oli kehittänyt tästä maalin kuljetuksesta taidetta, enkä minä sitä kenellekään paljastanut. Vähän kello kolmen jälkeen sitten ajelimme takaisin tehtaalle työstä väsyneinä ja suunnittelimme seuraavan päivän ajoreitin.

Eri oli sen ajan perustehdas, siellä maksettiin palkka puhtaana käteen, tilipussin sai hakea perjantaina, joka toinen viikko aamupäivällä.  Yhtiön johto sulki pääportin, ettei kukaan päässyt ulos kesken päivän, kokemus osoitti, että porukka haki ruokatunnilla lastin viinaa ja koko tehdas oli tillin tallin lopun päivää.  Pomot ihmettelivät kyllä että jostain sitä viinaa tuli kumminkin.  Minä olin silloin porukan laihin, painoin varmaan alle 70 kiloa, olin ainoa joka mahtui ulos pukuhuoneen ikkunasta ja päivä oli pelastettu taas.  Poika laitettiin asialle puotiin.

Samaan kevääseen sattui myös pitkä Alkon myyjien lakko, taisi osua kipeästi juuri vapun tienoille.  Se ei Erin porukkaa juuri haitannut.  EriKeeper tuotiin valmiina nesteenä Saksasta tankkiautolla ja imettiin tankeista sitten tehtaalla uudelleenpurkitusta varten.   Kuljettajat ostivat menomatkalla tehtaalle ison lastin viinaa, pakkasivat sen tyhjään säiliöön muovikasseihin ja sitten lurautettuun liimaa tankki täyteen.   Yhtiön johto varmaan ihmetteli kun porukka seurasi liima-auton tyhjentämistä niin suurella innolla.

Eri Oy rakensi uuden tehtaan Suomenojalle, minua pyydettiin kovasti jäämään firmaan, suurin syy oli ehkä se että olin töissä selvin päin.  Työmatka olisi ollut täysin mahdoton autottomalle miehelle Oulunkylästä ja niinpä irtisanouduin kolmen kuukauden jälkeen.

Eri Oyssa oli sen aikainen tapa, jos työsuhdetta halusi jatkaa, piti kuulua liittoon, siellä ei suvaittu poikkeamia, vapaamatkustajat kiusattiin ulos.  Itsekin otin Kemian Liiton jäsenkirjan, en kyllä ehtinyt maksaa yhtään jäsenmaksua.  Kemian liitto oli kai punaisista punaisin siihen aikaan.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti